Anton Vanha-Majamaa: Ahdistumme liikaa kaikesta – mitä, jos unohtaisit osan asioista?

Ehdin päivän aikana murehtia kymmeniä asioita ja tehdä niille hyvin vähän, kirjoittaa Anton Vanha-Majamaa blogissaan. Tämän blogin voi myös kuunnella.

informaatioähky
Anton Vanha-Majamaa
Mårten Lampén / Yle

Aivomme ovat kuin verkkoselain johon on avattu ihan liikaa välilehtiä.

Näin ajankohtaisohjelma Patriot Actin juontaja, koomikko Hasan Minhaj kuvaili joulun alla myötätuntouupumusta, johon monet huomaavat sairastuneensa.

Minhajin analogiassa jokainen välilehti edusti jotakin ongelmaa, uhkaa tai vaikeaa kysymystä. Sellaisia kuin ilmastonmuutos, äärioikeiston nousu, kasvissyönti tai lapsityövoima. Mikromuovi, toksinen maskuliinisuus, opioidiepidemia tai muovipillit. Trump, Duterte, Bolsonaro tai Brexit.

Tunnistan uupumuksen hyvin. Ehdin päivän aikana murehtia kymmeniä asioita. Kollega valitsee lounaslinjastossa kanan ja pahastun: vegaanibuffetissa olisi herkullista broccolipaistosta! Suosikkikoomikko käyttää retarded-sanaa ja sävähdän. Puhelinkaupoilla mietin, kuinka litium-kaivokset saastuttavat maan, veden ja ilman.

Lasken itseni ja muiden lentomatkoja. Saatan tehdä kahvilassa show'n siitä, kuinka minä en ota muovikantta take away -kuppiini.

Luen Isis-lapsista, uiguurien keskitysleireistä ja rohingyojen kansanmurhasta. It-teollisuuden ympäristöhaitoista ja siitä, kuinka valeuutiset rapauttavat demokratiaa.

Surua ja huolta, aamusta iltaan.

Emme voi katsoa kaikkiin suuntiin samanaikaisesti.

The Atlanticin toimittaja Megan Garber kirjoitti Yhdysvaltain välivaalien alla marraskuussa 2018 huomiotaloudesta (siirryt toiseen palveluun) ja siitä, kuinka hyvin Donald Trumpin leiri ohjaili sitä, mihin kansa ja journalistit keskittyivät. Jokainen minuutti, joka CNN:llä käytettiin valeuutisen kumoamiseen, oli pois jostakin, jolle presidentti ei halunnut huomiota.

Harhautukset toimivat, koska huomiotalous on nollasummapeliä. Emme voi katsoa kaikkiin suuntiin samanaikaisesti.

Garber muistutti, että huomion suuntaaminen on myös moraalinen kysymys.

"Voimme päivittäin valita mitä katsomme, mitä luemme, mitä opimme, mitä tiedämme, ketä kuuntelemme, mihin osallistumme", Garber kirjoitti ja jatkoi, että nämä valinnat ovat aina pois jostain muusta: ”Jokaisen luetun kirjan myötä toinen jää lukematta. Jokaisen kuullun tarinan myötä toinen jää kuulematta."

Se, mistä välitämme, määrittyy hetki hetkeltä, päivä päivältä, elämä elämältä. Valinnat ovat eettisiä ja niillä on seurauksia.

Jotta voimme keskittyä olennaiseen ja tärkeään, meidän täytyy oppia keskittymään. Jättämään muu häly huomiotta.

Emme enää hahmota, mihin voimme vaikuttaa, joten sohimme joka suuntaan.

Aikamme yleinen vitsi on se, kuinka viikot tuntuvat vuosilta. Tiedämme maailmasta kaiken, kiitos uutisten, sosiaalisen median ja Patriot Actin kaltaisten ajankohtaisohjelmien. Emme malta emmekä saa ummistaa silmiämme. Vastuullisen kansalaisen täytyy olla tietoinen sorrosta, epäoikeudenmukaisuudesta, omasta hiilijalanjäljestä.

Tiedämme kaiken, mutta teemme vähän. Emme enää hahmota, mihin voimme vaikuttaa, joten sohimme joka suuntaan. Vaihdamme profiilikuvamme siniseksi ja punasinivalkoiseksi ja sateenkaareksi, jaamme artikkeleita koaloista ja hiiliteollisuudesta ja Aku Louhimiehestä.

Jia Tolentino kirjoittaa esseekokoelmassaan Trick Mirror siitä, kuinka internet on murskannut päivämme sarjaksi verkossa tapahtuvia mikrotoimintoja, joiden lomasta on vaikea löytää aikaa esimerkiksi fyysiselle, yhteisölliselle toiminnalle.

Vaikuttaminen on typistynyt twiiteiksi ja kommenteiksi. Lyhyiksi verkkosylkäisyiksi, mielipiteiksi, joilla väitetään olevan arvoa.

"Näissä olosuhteissa mielipide ei enää ole ensiaskel kohti jotakin vaan teko itsessään", Tolentino kirjoittaa.

Feministisessä Jezebel-verkkomediassa työskennellessään Tolentinon tehtävä oli kirjoittaa artikkeleita julkkiksista, jotka olivat maailmanpelastajia vain siksi, että he sattuivat sanomaan pari painavaa sanaa Snapchatissa.

"Pelkkä olemassaolo feministinä tarkoitti, että teit tärkeää työtä."

Tietoähkyn tuottamasta passiivisen ahdistuksen syklistä on vaikea irtautua. Hasan Minhaj tarjosi ohjelmassaan yhden konkreettisen ohjeen.

Hän neuvoi katsojiaan sulkemaan välilehden tai pari. Unohtamaan valuviat, joihin oma energia ei riitä. Ehkä se auttaisi fokusoimaan asioihin, joilla on väliä ja joille voi jotain.

Minhaj valitsi muovipillit, Pohjois-Korean ja blackfacen. Niiden sijaan hän aikoo keskittyä esimerkiksi ilmastonmuutokseen.

Maailmassa, joka huutaa miljoonasta suunnasta "välitä minusta!", Minhajin viesti tuntui radikaalilta ja lohdulliselta.

Toimittajana työni on kiinnittää huomiota epäkohtiin, mutta kaikkeen ei oma prosessorinikaan kykene. Päätin siis sulkea toistaiseksi seuraavat välilehdet: R. Kelly. Jalkapalloliittojen korruptio. Iran.

Joku muu hoitakoon ne.

Anton Vanha-Majamaa

Kirjoittaja ahdistuu helposti maailmasta ja on siksi huonoa seuraa lentomatkoilla.

Aiheesta voi keskustella 11.02. klo 23.00 asti.

Lue myös

Tuija Siltamäen kolumni: Jokainen voi itse vaikuttaa siihen, millaista sisältöä somessa kuluttaa – miksi sitten katsomme kuvia, joista tulee paha olo?

Jenny Matikainen: Jutut, joita sinäkään et lukenut