1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. öljyvahingot

Suomenlahdella öljyvahinko Inkoon edustalla Fagervikin lahdella – öljyntorjuntatöitä jatketaan lauantaiaamuna

Veteen levinnyt öljy on ominaisuuksiltaan kevytöljyn kaltaista, kertoo Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos tiedotteessa.

Ilmoitus vahingosta tuli pelastuslaitokseen noin kello 11 aikaan aamupäivällä.  Kuva: Derrick Frilund / Yle

Suomenlahdella tapahtui öljyvahinko Inkoon edustalla Fagervikin lahdella. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan öljyä levisi vesistöön noin 300 x 500 metrin alueelle.

Öljyntorjuntatyötä tehtiin alueella perjantaina useita tunteja ja töitä jatketaan lauantaina aamulla. Rajavartiolaitoksen yksiköt ovat mukana torjuntatöissä.

Ilmoitus vahingosta tuli pelastuslaitokseen noin kello 11 aikaan aamupäivällä.

Pelastuslaitos on puomittanut koko lahden poikittain Inkoon sataman kohdalta ja myös etelään johtavat kanavat on puomitettu, kertoo Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos perjantaina illalla.

Rajavartioston valvontalentokoneen alustavan arvion mukaan öljyä on meressä vähintään 500 litraa. Pelastuslaitoksen mukaan ympäristövahingon laajuutta ei ole vielä arvioitu. Veteen levinnyt öljy on ominaisuuksiltaan kevytöljyn kaltaista, kerrotaan tiedotteessa.

Viranomaiset pyytävät välttämään alueella liikkumista. Öljyvahingon syy on vielä epäselvä ja sen alkuperää selvitetään.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä