Putkirikko aiheuttaa muutoksia vedenpaineeseen ja -väriin Imatran Kymälahdessa

Imatran Kymälahdentiellä kuudesta omakotitalosta vedet katkaissut putkirikko voi vaikuttaa myös alueen muiden asuntojen vedenpaineeseen ja -väriin.

Kymälahti, Imatra
Läheltä
Yle

Imatran Kymälahdentiellä kuusi omakotitaloa on jäänyt ilman vettä putkirikon vuoksi.

Kymälahden- ja Jäppilänniementien risteyksessä havaittiin sunnuntaina iltapäivällä putkirikko, kun vesi nousi maan pinnalle.

Lähialueen kuudelta omakotitalolta on jouduttu katkaisemaan vedet. Asukkaille on ilmoitettu asiasta.

Kymälahden alueen muissakin asunnoissa voi olla vedenpaine- tai värimuutoksia vedessä.

Sunnuntaina illalla putkirikkokohdan lähettyviltä kaadettiin puita, jotta kaivinkone pääsee paikalle.

Korjaustyö kestää ainakin maanantaihin puoleen päivään asti. Vedet lähitaloille palautetaan välittömästi, kun korjaukset on saatu tehtyä.

Imatran veden verkostomestari Kari Mäkelä muistuttaa, että vettä kannattaa juoksuttaa ennen käyttöä, kunnes se on kirkasta.

Mikäli putkirikko aiheuttaa merkittävää haittaa tai joku vesikatkon piirissä oleva tarvitsee vettä, kannattaa olla yhteydessä Imatran veden päivystäjään.