1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Nurmes

Porokylän leipomo etsii jalansijaa Euroopasta gluteenittomilla kauratuotteilla

Leipomo on ensimmäistä kertaa omalla osastollaan mukana maailman suurimmilla luomumessuilla Saksassa.

Nurmes
porokylän leipomo nurmes
Porokylän leipomo Nurmeksessa. Anu Korhonen / Yle

Pohjoiskarjalaiset gluteenittomat kauratuotteet lähtevät valloittamaan Euroopan markkinoita.

Nurmeslainen Porokylän leipomo esittelee tuotteita ensi viikolla järjestettävillä maailman suurimmilla luomuelintarvikemessuilla Saksassa.

Yritys on esittänyt tuotteitaan aiemminkin messuilla, mutta tänä vuonna Porokylän leipomo on mukana ensimmäistä kertaa omalla osastollaan.

Esittelyssä on esimerkiksi kaurasydän -leipä ja kaurapuolukkakeksi. Leipomo julkaisee messuilla myös kauratuotteiden uuden kansainvälisemmän tuoteilmeen.

Gluteenittomien tuotteiden osuus liikevaihdosta on seitsemän miljoonaa euroa, ja kauratuotteiden kysyntä kasvaa voimakkaimmin.

Porokylän leipomon liikevaihto oli vuonna 2018 17 miljoonaa euroa. Yritys työllistää noin 130 henkilöä.

Lue seuraavaksi