Esperin hoivakodit pelastettiin aivan viime hetkillä – kyse ehkä viikoista

Esperin omistusmuutos on harvinainen ja dramaattinen. Yhtiö siirtyi luotonantajiensa omistukseen, kun rahat alkoivat ehtyä hoitolaadun parantamisen takia.

vanhusten palvelutalot
Esperi Caren Jänismäen hoivakoti.
Esperi Caren Jänismäen hoivakoti.Jouni Immonen / Yle

Hoivakotiyhtiö Esperi Care siirtyy luotonantajiensa Danske Bankin, Ilmarisen ja SEB:n omistukseen. Taustalla on Esperin heikentynyt taloudellinen tilanne.

Yhtiö kertoo, että järjestelyllä luotonantajat haluavat turvata yhtiön toiminnan rahoituksen.

Omistusmuutos ei vaikuta Esperi Caren palveluihin, henkilöstöön tai johtoon. Toimitusjohtaja Stefan Wentjärvi jatkaa yhtiön johdossa nykyisen johtoryhmän kanssa.

Esperin uudet omistajat ovat siis Danske Bank, SEB ja Ilmarinen. Entinen pääomistaja, kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö ICG joutui luopumaan omistuksestaan kokonaan.

Laadun parantaminen kävi kalliiksi

Omistusmuutoksessa on kyse velkojen muuttamisesta omistukseksi. Tapaus näin suuressa mitassa on harvinainen ja ratkaisusta onkin neuvoteltu kuukausien ajan.

Uusien omistajien mukaan Esperi Caren rahoitustilanne heikkeni nopeasti viime vuoden alusta lähtien. Syynä oli laatuun panostaminen.

Uusi hallituksen puheenjohtaja Markus Sjöholm kertoo, että hoivan laatuun panostaminen maksoi paljon, kun hoivakoteihin tarvittiin nopeasti lisää henkilökuntaa.

“Mankelin läpi käyminen” johti siihen, että yhtiön tulos alkoi huonontua jopa niin paljon, että Esperin perustoiminta eli ihmisten hoitaminen alkoi olla uhattuna.

Rahoitusongelmat uhkasivat jo hoivakotien arkea

Ilmarisen varatoimitusjohtaja Mikko Mursulan mukaan rahoitusongelmat uhkasivat Esperin perustoimintaa “ehkä viikkojen tai kuukausien kuluessa”.

Esperin toimiva johto pidetään entisellään, samoin yhtiön strategia. Sjöholmin mukaan oikeastaan ainoa, mikä muuttuu on se, että uusien omistajien myötä rahoitus voidaan turvata. Asiakkaille muutoksen ei pitäisi näkyä mitenkään.

Mursulan mukaan omistuksen pitkäaikaisuutta ei vielä osata arvioida, mutta pääasia oli saada Esperin rahoitus vakautettua.

– Tärkeintä oli turvata, että toiminta jatkuu häiriöittä, eikä asiakkaiden ja asukkaiden täydy olla huolissaan, Mursula korostaa.

– Rahoitus on nyt turvattu ja jokainen esperiläinen voi tulla hyvillä mielin töihin myös huomenna, Sjöholm tiivistää.

Uudet omistajat vakuuttavat, että Esperin tilanne on korjattu. Mutta yleisemmin hoiva-alan peruskysymykset eivät ole muuttuneet. Mursula korostaakin, että julkisen ja yksityisen hoiva-alan on pakko löytää “rahoituksen kokonaisratkaisu”.

– Rahoituspohja pitää saada terveelle pohjalle. Tämä on iso kysymys koko Suomen kannalta.

ICG hävisi

Esperin konsernin emoyrityksenä on toiminut Esperi Care Holding Oy. Sen suurin omistaja on kansainvälinen sijoitusjätti Intermediate Capital Group, joka on omistanut Esperistä 75,1 prosenttia. Eläkeyhtiö Ilmarinen on omistanut yhtiöstä reilut neljä prosenttia. Muita omistajia ovat yhtiön johto ja yksityishenkilöt.

Jatkossa Esperi Caren omistaa luotonantajien perustama uusi emoyhtiö, jonka hallituksen puheenjohtajana toimii Markus Sjöholm.

– Vuosi 2019 oli Esperi Carelle ja koko toimialalle poikkeuksellisen haasteellinen niin asiakkaiden ja sidosryhmien luottamuksen kuin taloudellisesta näkökulmasta. Yhtiön johto on tehnyt valtavan määrän kehitystoimia parantaakseen toiminnan laatua ja henkilöstön hyvinvointia, Sjöholm sanoo tiedotteessa.

Esperi Care joutui kohun keskelle viime tammikuussa, kun sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira keskeytti yhtiön Kristiinankaupungissa sijaitsevan hoivakodin toiminnan. Syynä olivat asiakasturvallisuuteen liittyvät ongelmat.

Samalla viikolla Yle kertoi yhtiön hoivakotien vakavista ongelmista eri puolilla Suomea.

Lue myös:

Hoivaskandaalin keskellä oleva Esperi kasvaa kovaa ja tekee tappiota – Suomeen ei ole maksettu veroja viime vuosina

Asiantuntijaryhmä: Hoivayhtiö Esperi Carella on toimintansa parantamisessa vielä paljon tekemistä – "Kasvua tavoiteltiin yksisilmäisesti"

3.2.2020 klo 17.06: Lisätty Sjöholmin ja Mursulan kommentit ja tieto rahoituksen riittävyydestä.

Aiheesta voi keskustella tiistaihin kello 23.00:een saakka.