Puutiaisaivokuumeen riskialue Lohjalla aiemmin arvioitua suurempi

Tautiin vakavasti sairastuneet ovat olleet keski-ikäisiä ja vanhempia miehiä.

puutiaisaivotulehdus
Punkki.
Lähikuva punkista.Markku Ulander / Lehtikuva

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen THL:n mukaan puutiaisaivokuumerokotukset ovat tarpeen myös Lohjanjärven pohjoisosissa.

Tautia levittävien punkkien alue on laajempi kuin tähän saakka on tiedetty.

Lohjan seudulla on jaettu ilmaisia puutiaisaivokuumerokotuksia viime vuodesta lähtien.

THL tekee päätöksen rokotusalueen laajentamisesta lähipäivinä.

Lohjalla oli viime vuonna 11 puutiaisaivokuumetapausta, noin puolet niistä riskialueella.

– Vakavasti sairastuneet lohjalaiset ovat olleet keski-ikäisiä ja sitä vanhempia miehiä, joten toivoisimme, että juuri he ottaisivat rokotteen, sanoo Lohjan terveyskeskuksen apulaisylilääkäri Kaisa Sotamaa.