1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomussalmelainen kansanedustaja Merja Kyllönen pyrkii SAK:n varapuheenjohtajaksi: "Olen täysillä mukana"

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n uusi varapuheenjohtaja valitaan kesäkuussa.

kansanedustajat
Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen Eduskunnassa syyskuussa 2019.
Suomussalmelainen Merja Kyllönen palasi eduskuntaan viime vuonna. Arkistokuva.Toni Määttä / Yle

Suomussalmelainen kansanedustaja Merja Kyllönen (vas.) pyrkii SAK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi. Paikka tulee avoimeksi nykyisen varapuheenjohtaja Matti Huutolan (vas.) jäädessä eläkkeelle.

– Olen täysillä mukana hakemassa paikkaa, Kyllönen sanoo ja jatkaa, ettei hän kommentoi asiaa vielä tämän enempää ennen kuin muut hakijat ovat tiedossa.

SAK:n varapuheenjohtajaksi hakevien nimet julkistetaan helmikuun puolivälissä ja uusi varapuheenjohtaja valitaan kesäkuussa.

Kyllönen on toiminut liikenneministerinä, kansanedustajana ja europarlamentaarikkona.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomen Kuvalehti (siirryt toiseen palveluun).

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Lue seuraavaksi