Leuto sää ja sulat tiet johtivat ylinopeuksiin Länsi-Uudellamaalla: poliisi määräsi tammikuussa peräti 92 kuljettajaa ajokieltoon

Kyse oli useimmiten reilusta ylinopeudesta.

Länsi-Uusimaa
Poliisi kumartuneena henkilöauton kuskin vieressä.
Länsi-Uudellamaalla poliisin haaviin jäi tammikuussa runsaasti ylinopeutta ajaneita. Kuvituskuva.Tiina Jutila / Yle

Poliisi on joutunut tämän vuoden tammikuun aikana valvonnan yhteydessä määräämään 92 kuljettajaa ajokieltoon Länsi-Uudellamaalla. Useimmiten kyse on ollut reilusta ylinopeudesta.

40 tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 52 hurjastelijaa on saanut sakot vakavana piittaamattomuutena. Törkeitä vaarantamisia on viime vuosina ollut tammikuun aikana keskimäärin yhdeksän.

Törkeistä vaarantamisista 14 on kirjattu Lohjalla, 13 Espoossa, viisi Vihdissä, kolme Kirkkonummella, kolme Raaseporissa ja kaksi Karkkilassa.

Poliisin tilastojen mukaan liikennekäyttäytyminen Länsi-Uudellamaalla on kehittynyt huonompaan suuntaan viime vuosina. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjattu vuosi vuodelta enemmän.

Esimerkiksi vuonna 2014 niitä oli 274, kun vuonna 2019 törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjattiin jo 460 kappaletta. Jos tahti jatkuu samana, edellinen ennätys rikkoutuu jälleen.