Sairausloma voi venyä vuoden mittaiseksi – alle 35-vuotiaat nuoret ovat mielenterveysongelmien tilastojen kärjessä

Sairauslomien yleisin syy on mielenterveysongelmat. Haavoittuvimpia ovat nuoret aikuiset. Psyykkisistä sairauksista johtuvat sairauslomat ovat lisääntyneet yli viisikymmentä prosenttia viimeisen kolmen vuoden aikana.

sairauspoissaolo
Nainen istuu yksin veden äärellä.
Alle 35-vuotiailla selkeästi yleisin syy sairauspoissaoloihin oli mielenterveyden häiriöt.Tiina Jutila / Yle

Pietarsaaren alueen yrityksissä on kiinnitetty huomiota nuorten sairauspoissaoloihin. Herrmans ja Nordic Lights -yrityksien henkilöstöasiantuntija Nina Hultholmin mukaan sairauspoissaolot ovat lisääntyneet huomattavasti viimeisen vuoden aikana.

– Eniten sairauspoissaoloja esiintyy nuorilla, alle 25-vuotiailla, Hultholm sanoo.

Vuonna 2018 Kela maksoi (siirryt toiseen palveluun) sairauspäivärahaa 4,6 miljoonan päivän ajan mielenterveydellisten häiriöiden seurauksena.

Päivien lukumäärä kasvoi puoli miljoonaa edelliseen vuoteen verrattuna. Mielenterveyden häiriöiden vuoksi korvattiin enemmän sairauspäiviä kuin elimellisistä sairauksista johtuvia.

Alle 35-vuotiaiden nuorten työntekijöiden sairauslomista yli kolmannes, 35 prosenttia, johtuimielenterveydellisistä syistä.

Kvinna i lila skarf och glasögon ser rakt in i kameran och ler.
Henkilöstöasiantuntija Nina Hultholm toivoo, että henkilöstöpäälliköt tarkkailevat aktiivisesti työntekijöidensä hyvinvointia.Yle/Mikaela Löv

Osa nuorista poissa töistä viikkoja ja jopa vuoden

Monet nuoret työntekijät ovat Hultholmin mukaan hyvin avoimia tuntemuksissaan, kun taas toiset eivät halua keskustella asiasta lainkaan työnantajansa kanssa.

– Yritämme tarjota terapiaa, mutta kaikki eivät tahdo saada apua. Tämä valinta on jokaisen itse tehtävä.

Oireet vaihtelevat, mutta Hultholmin mukaan kyse on usein enemmän ahdistuksesta kuin väsymyksestä.

– Se voi johtua liiasta työstä ja paineista, mutta moni on sairauslomalla myös ahdistuksen ja yksityiselämän ongelmien vuoksi.

Työnantajan on vaikea tietää poissaolon todellista syytä, jos siitä ei kerrota avoimesti.

Kelan tilastojen mukaan suurin osa 55–67-vuotiaiden sairauslomista (37 prosenttia) johtuu tuki- ja toimintaelinten ongelmista. Vanhempien työntekijöiden sairauslomat eivät ole lisääntyneet Herrmans Bike Componentsissa ja Nordic Lightsissa.

Mies heiluriovella
Kaikki eivät halua hakea apua ongelmiinsa.Henrietta Hassinen / Yle

Varhaisessa vaiheessa apua

Pitkät sairauslomat ovat haaste työnantajalle. Joskus riittää viikon sairausloma, mutta joskus poissaolo venyy usean viikon ja jopa vuoden pituiseksi.

Hultholmin mukaan on tärkeää kouluttaa esimiehiä, jotta mielenterveyden ongelmiin voidaan puuttua varhaisessa vaiheessa.

– Ongelmiin on tartuttava ja tarjottava apua, Hultholm sanoo.

Työnantajan ei ole helppo tietää, mitä merkkejä pitäisi etsiä. Hultholm kertoo, että on työntekijöitä, joiden sairausloman syytä ei työnantaja tiedä.

– Jotkut purevat hammasta pitkään, toiset taas tulevat kertomaan. Olet puolivälissä matkaa, jos onnistut luomaan avoimen vuoropuhelun johtajan ja työntekijän välille.

Mielenterveysongelmat ovat erittäin arka aihe, josta kaikki eivät puhu. Hultholmin on helpompaa olla viikon esimerkiksi flunssassa kuin sanoa olevasi uupunut.

Hultholmin mukaan yritykset ovat hankkineet psykologiapalveluita ulkoa. Tarve on suuri ja nopea puuttuminen antaa myös työntekijälle mahdollisuuden palata töihin nopeammin.

– Palveluita ei ole tarjolla tarpeeksi, Hultholm sanoo.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD: n terveysraportin mukaan Suomella on EU-maista eniten mielenterveysongelmia. Ongelmat aiheuttavat vuodessa 11 miljardin euron kustannukset.

Nainen nojaa ikkunanaan.
Monen mielestä on helpompaa olla viikon esimerkiksi flunssassa kuin sanoa olevansa uupunut.Henrietta Hassinen / Yle

Nuoret haluavat puhua pahoinvoinnistaan

Pietarsaaren nuorisoasema Fiilis työskentelee nuorten mielenterveyden hyväksi, tarjoaa tukea elämänhallintaan ja toimii päihteiden käyttöä ehkäisevästi. Koordinaattori David Sandströmin mukaan nuorten työelämän haasteet on yleinen puheenaihe.

– Mielenterveysongelmia on erilaisia, samoin asioita, joiden kanssa nuoret kamppailevat. Näistä haasteista täytyy puhua, koska muuten he eivät voi keskittyä työhönsä, Sandström sanoo.

Onko työ liian haastavaa vai onko yksityiselämässä ongelmia?

– Kukaan ei ole tietääkseni tullut tänne liian raskaan työn vuoksi. He ovat tyytyväisiä työhönsä, joten takana on todennäköisesti muita syitä, Sandström sanoo.

Monilla on elämässään haasteita, joihin voi sisältyä masennusta, ylikuormitusta tai uupumista. Myös yllättävät asiat voivat saada tilanteen kärjistymään. Sandströmin mukaan esimerkiksi ero pitkäaikaisesta seurustelukumppanista tai muutto voivat kärjistää tilannetta.

Man i grå stickad tröja och glasögon ser rakt in i kameran.
Pietarsaaren nuorisoasema Fiiliksen koordinaattori David Sandströmin mukaan stressiä ja ahdistusta on mahdollista vähentää puhumalla.Yle/Mikaela Löv

Joillakin voi perheessä alkoholismia tai huumeongelmia. Sandströmin mukaan asia on monimutkainen.

– Yritämme puhua ja prosessoida ongelmia. Heidän on itse löydettävä sanat, mikä on vialla, jos sisällä on paha olo, Sandström sanoo.

Työterveyshuolto tarjoaa usein kolme psykologitapaamista, mutta joskus tarvitaan enemmän.

David Sandströmin mukaan nuorisoasema Fiiliksessä ei ole enimmäismäärää käynneille, vaan nuori voi käydä niin monta kertaa kuin haluaa.

– Stressiä ja ahdistusta on mahdollista vähentää puhumalla. Toivon, että nuoret eivät epäröi etsiä apua, David Sandström sanoo.

Aiheesta ensimmäisenä kirjoitti Mikaela Löv Yle Österbottenilta. Voit lukea artikkelin ruotsiksi: Allt fler blir sjukskrivna på grund av psykisk ohälsa – unga under 35 toppar statistiken

Lue myös: Nuorten mielenterveys ja yksinäisyys huolettavat nuorisotyöntekijöitä – riskikäyttäytymisen väheneminen puolestaan ilahduttaa

Psyykkisesti sairastunut joutuu etsimään terapeuttinsa itse – terapiaan pääsystä tulee helposti kuukausien projekti