1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Biotulostus

Kyllä, se on mahdollista! – Katso videolta, kuinka ihmisen sarveiskalvo tulostetaan

Mitä kaikkea ihmiseen voidaan rakentaa keinotekoisesti? Näytämme, mitä kiinnostavaa Tampereen yliopiston kudosteknologia-yksikössä on työn alla.

Näin ihmisen varaosia kasvatetaan
Näin ihmisen varaosia kasvatetaan

Meneillään olevasta noin sadasta tutkimuksesta pääsemme seuraamaan sarveiskalvon printtausta ja keinoluun käyttöä.

3D-biotulostettavan sarveiskalvon avulla saatetaan tulevaisuudessa palauttaa näkökyky kymmenille miljoonille ihmisille. Tutkijatohtori Anni Mörö esittelee printterin ja näyttää solukaapin sisältä valmiita sarveiskalvoaihioita.

Naapurilaboratoriossa on työn alla keinoluu. Vasta väitelleen Sanna Pitkäsen tutkimaa materiaalia on jo käytetty onnistuneesti eläimille, tulevaisuudessa sen toivotaan syrjäyttävän ihmispotilailta kerätyt luusiirteet. Kuinka keinoluu tottelee saksia ja mihin kaikkeen siitä tulevaisuudessa on?

Paitsi osaamista, kudosteknologia tarvitsee myös rahaa. Kun mennään ihmisen ihon alle, ei rahoittajien löytäminen ole helppoa. Apulaisprofessori Susanna Miettisellä on täkäläisittäin hyviä uutisia ja tuoretta osaamista toiselta puolelta maailmaa.

Noin puolituntinen lähetys alkaa Yle Areenassa kello 12, toimittajina Yle Tampereen Anna Sirèn ja Katri Tapola.

Noin puolituntinen lähetys alkaa Yle Areenassa kello 12. Toimittajina Yle Tampereen Anna Sirèn ja Katri Tapola. Kuva: Matias Väänänen / Yle