1. yle.fi
  2. Uutiset

Ulkoiletko Kuopion Jynkänvuorella? Kaupunki kaipaa näkemyksiäsi alueen metsäluonnosta

Kaupunki laatii alueelle parhaillaan metsänhoitosuunnitelmaa.

Kuopio
Kuopion Jynkänvuoren ulkoilualue kartalla.
Hoitosuunnitelma kattaa kartassa vihreällä merkityn alueen.Maanmittauslaitos

Kuopion Jynkänvuorella ulkoilevilta kysytään ajatuksia alueen metsänhoidosta.

Kaupunki laatii alueelle parhaillaan metsänhoitosuunnitelmaa, jonka tavoitteena on sovittaa yhteen alueella viihtyvän liito-oravan elinympäristövaatimukset sekä ulkoilijoiden ja lähiasukkaiden toiveet.

Kaupunki on avannut nettikyselyn (siirryt toiseen palveluun), jossa ulkoilijat voivat esimerkiksi kertoa heille tärkeät, säilytettäväksi toivotut paikat. Kyselyssä voi kertoa myös alueella tehdyistä luontohavainnoista.

Vastausaikaa on 3. maaliskuuta saakka. Kuopion eteläisten kaupunginosien alueella sijaitsevan Jynkänvuoren metsänhoitosuunnittelu on osa EU-tasoista Liito-orava-LIFE-hanketta.

Metsänhoitotyöt on tarkoitus toteuttaa ensi syksynä.

Lue seuraavaksi