Hallituksen perhevapaamalli julkistettiin, ministeri Aino-Kaisa Pekonen: "Radikaali uudistus, ohjaa isiä käyttämään suuremman osan perhevapaista"

Molemmat vanhemmat saisivat jatkossa oman 6,6 kuukauden vapaan, josta toiselle vanhemmalle voisi luovuttaa 69 päivää.

perhevapaa
Isä ja lapsi leikkipuistossa.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) esitteli hallituksen uuden perhevapaamallin tiedotustilaisuudessa aamupäivällä. Tallenteen tilaisuudesta voi katsoa klikkaamalla yllä olevaa videota.

– Nyt on syntymässä perhe-etuuksien radikaali uudistus, Pekonen sanoi.

Malli näyttää olevan parannus perheiden etuisuuksiin, sillä se kasvattaa ansiosidonnaisten vapaiden kokonaispituutta nykyisestä 11,5 kuukaudesta reiluun 14 kuukauteen.

Molemmat vanhemmat saavat yhtä suuren osan vapaista eli noin 6,6 kuukautta. Vanhemmat voivat luovuttaa omasta kiintiöstään toiselle yhteensä 69 päivää eli 2,3 kuukautta.

Tilastografiikka
Ilkka Kemppinen / Yle

Näiden lisäksi raskaana oleva vanhempi saa noin kuukauden päivärahajakson ennen vanhempainrahan alkua. Hallitus kutsuu tätä raskausrahaksi.

– Uudistus on hallituksen investointi perheiden hyvinvointiin. Tällä vahvistetaan molempien vanhempien suhdetta lapseen alusta saakka, Pekonen sanoi.

Hänen mukaansa uudistus helpottaa perheiden jaksamista jakamalla taakkaa tasaisemmin vanhempien kesken.

– Kuva pikkulapsiperheen arjesta voi jopa vähentää halua lapsen hankkimiseen. Uudistus ohjaa isiä käyttämään entistä suuremman osan perhevapaista.

Pekosen mukaan uudistus tulee olemaan iso muutos myös asenteellisesti, sillä sen myötä vanhempien välinen tasa-arvo ja monimuotoisten perheiden elämä tulee helpommaksi.

Ministeri viittaa paitsi uudistuksessa käytettyyn kieleen, mutta myös lain sisältöön. Laissa käytetään sukupuolineutraalia kieltä, mikä tarkoittaa myös luopumista sukupuoliin sidotuista tuista.

Näin erilaiset perheet voisivat käyttää tuet täysimääräisesti. Yksinhuoltajat puolestaan saisivat käyttöönsä molempien vanhempien vapaat.

Hallituksen esittelemä malli on pohja jatkovalmisteluille. Se kustantaisi toteutuessaan noin 100 miljoonaa euroa enemmän vuodessa kuin nykyinen järjestelmä.

Uudistus astuu voimaan aikaisintaan vuonna 2021.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen Vesa Moilanen / Lehtikuva

Tavoitteena tasa-arvo työpaikoilla

Hallituksen suunnittelema malli olisi suuri muutos verrattuna nykyiseen. Nykyään äitiysvapaa on noin 4 kuukautta ja isyysvapaa 2 kuukautta.

Näiden lisäksi vanhemmille on tarjolla kuuden kuukauden vanhempainvapaa, jonka käytöstä he voivat sopia keskenään. Ansisidonnaista päivärahaa maksetaan kuudelta päivältä viikossa.

Isät käyttävät nykyään vain murto-osan vanhempainvapaista. Toissa vuonna isät saivat vain 10 prosenttia kaikista maksetuista vanhempainpäivärahoista. Loput päivärahoista menivät siis äideille.

Isien vapaiden käyttö on lisääntynyt kaikissa perhevapaauudistuksissa, joissa miehille on kiintiöity omia vapaita. Näiden uudistusten historia on tosin lyhyt.

Miehet saivat ensimmäisen oman korvamerkityn isäkuukauden vasta vuonna 2003 ja kymmenen vuotta myöhemmin oikeutta parannettiin. Samassa ajassa isien vapaan käyttö kasvoi 10 prosentista 30 prosenttiin.

Isien perhevapaiden käyttöön on kiinnitetty paljon huomiota, koska työelämästä on haluttu tehdä nykyistä tasa-arvoisempi kaikille sukupuolille.

Nyt vanhemmuuden kustannukset jakaantuvat voittopuolisesti naisten työnantajien kontolle. Tämän on ajateltu heikentävän naisten työllistymistä.

Tämän lisäksi hallituksen tavoitteena on tasata lasten hoitovastuuta vanhempien kesken.

Malli toteuttaa hallitusohjelman tavoitteita

Hallitusneuvotteluiden aikaan uutisoitiin laajasti, että hallitus tavoittelisi 5+5+5-vanhempainvapaamallia.

Mallissa molemmat vanhemmat olisivat saaneet viiden kuukauden vapaan. Tämän lisäksi vanhemmat olisivat voineet päättää, miten he jakavat jäljelle jääneen viisi kuukautta.

Sinänsä hallituksen tänään esittelemä malli täyttää hallitusohjelman kirjaukset. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) ohjelmassa todetaan, että uudistuksessa isille ja äideille on kiintiöitävä yhtä paljon kuukausia.

Ohjelman mukaan isien kiintiöityjä kuukausia on pidennettävä, mutta sen takia äitien osuutta vanhempainvapaista ei saisi lyhentää. Näiden lisäksi malliin pitää sisältyä vapaasti jaettavaa vanhempainvapaata.

Hallitus on ottanut neuvotteluihin mukaan työmarkkinajärjestöt. Syykin on selvä, sillä uudistuksen kustannuksista ison osan maksavat työnantajat ja työntekijät.

Hallitus on luvannut kattaa 100 miljoonan euron kustannuksista 25 miljoonaa euroa. Loppulasku jää työmarkkinaosapuolille.

Lisätty lause 5.2.2020, kello 10:50: Ansisidonnaista päivärahaa maksetaan kuudelta päivältä viikossa.

Lue lisää:

Perhevapaita pohtinut työryhmä: Molemmille vanhemmille seitsemän kuukauden kiintiö, josta osa siirrettävissä toiselle – Hinta yli 100 miljoonaa