Rovaniemen kaupunginjohtaja esittää: Sivistys- ja hyvinvointijohtajan viran perustaminen kumotaan, mutta henkilövalinta ei

Kaupunginjohtaja Lotvonen esittää, että kahden entisen johtajan virkasuhteeseen liittyvät oikaisuvaatimukset hylätään.

Rovaniemi
Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko LotvonenAnnu Passoja / Yle

RovaniemiRovaniemen kaupunginhallitus käsittelee seuraavassa kokouksessaan oikaisuvaatimuksia, jotka on tehty sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan viran perustamista koskevasta päätöksestä sekä johtajien virkasuhteita koskevista päätöksistä.

Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen esittää, että sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialan toimialajohtajan viran perustamista koskeva oikaisuvaatimus hyväksyttäisiin sillä perusteella, että oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös on ollut lainvastainen.

Kaupunginhallitus muutti viran kelpoisuusehtoja kesken kokouksen ennen kuin se valitsi virkaan Antti Lassilan joulukuussa.

Muutoksen jälkeen kelpoisuusehtoissa vaadittiin viranhaltijalta ylempää soveltuvaa korkeakoulututkintoa, sosiaali- ja terveysalan sekä sivistysalan tuntemusta, johtamiskoulutusta, käytännössä osoitettua johtamistaitoa ja -kokemusta sekä suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa.

Lotvosen mukaan kaupunginhallituksen tulee muuttaa joulukuussa tekemäänsä päätöstä kelpoisuusehtojen osalta siten, että sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialan toimialajohtajalta vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa, käytännössä osoitettua johtamistaitoa ja johtamiskokemusta sekä suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa.

Sen sijaan Lotvonen esittää, että sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialajohtajaksi valitun Antti Lassilan ja entisen kehitysjohtajan Riitta Erolan virkasuhteita koskevat oikaisuvaatimukset hylätään. Lotvosen mukaan näissä päätöksissä ei ole laillisuusvirheitä.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa 10. helmikuuta.

Oikaisuvaatimusten syyt moninaisia

Antti Lassilan valinnasta sivistys- ja hyvinvointijohtajaksi tehtiin viisi oikaisuvaatimusta. Oikaisuvaatimuksissa muun muassa epäillään, että Lassilalla ei ole riittävän laajaa tuntemusta sosiaali- ja terveysalalta.

Yhden oikaisuvaatimuksen ovat tehneet vihreiden kaupunginvaltuutetut Miikka Keränen ja Jorma Kuistio. Heidän mukaansa viran kelpoisuusehtoja muutettiin yllättäen kesken kokouksen, mitä he pitävät tarkoitushakuisena ja syrjivänä.

Oikaisua vaatineita on myös perussuomalaisten, vasemmistoliiton ja kokoomuksen riveistä.

Oikaisuvaatimuksen on tehnyt myös entinen kehitysjohtaja Riitta Erola. Lisäksi Erolan virkajärjestelyistä on tehty kaksi oikaisuvaatimusta. Erola jäi ilman johtajanpaikkaa, ja hänet siirrettiin hallintolakimiehen virkaan.

Rovaniemen kaupunginhallitus valitsi uudet johtajat joulukuussa.

Lue lisää:

Rovaniemen uusi kaupunginjohtaja aloittaa työt toukokuussa

Rovaniemen pomovalinnoista tuli seitsemän oikaisuvaatimusta

Rovaniemen uudet johtajat valittiin