"Kaupunki, jonka kaduilla ei ole kodittomia", kertovat maailman mediat Helsingistä – silti katupartiot kohtaavat päivittäin porttikongeissa nukkuvia ihmisiä

Suomi on ainoana Euroopan maana saanut asunnottomuusluvut selvään laskuun, mutta ongelman täydelliseen poistumiseen on vielä pitkä matka.

asunnottomuus
Anna, entinen asunnoton
Helsinkiläinen Anna oli asunnottomana kaksi vuotta. Hän vietti öitään muun muassa tuttavilla, kavereilla, äidin luona, rappukäytävissä, puistonpenkeillä, junissa ja juna-asemilla.Antti Kolppo / Yle

Suomi on asunnottomuuden mallimaa. Tämä on ollut viime aikoina suosittu narratiivi kansainvälisessä mediassa: vuoden sisällä asiaan ovat tarttuneet muun muassa The Guardian (siirryt toiseen palveluun), The Economist (siirryt toiseen palveluun), BBC (siirryt toiseen palveluun)sekä Huffington Post (siirryt toiseen palveluun).

Esimerkiksi BBC:n juttu kertoo “kaupungista, jonka kaduilla ei ole asunnottomia”. Tämä tietenkin hivelee kansallista itsetuntoamme: Suomi on mainittu ja vieläpä positiivisessa valossa! Valitettavasti se ei kuitenkaan ole koko totuus.

– Meillä on ihmisiä, jotka ihan konkreettisesti näkevät nälkää, he eivät ole syystä tai toisesta syöneet useampaan päivään. Sitten on ihmisiä, jotka nukkuvat vessoissa tuolla ulkona, porttikongeissa, rapuissa, julkisissa kulkuvälineissä, kertoo Helsingin Diakonissalaitoksen Tukialus-hankkeen projektipäällikkö Robert Koski.

Tukialus on Diakonissalaitoksen jalkautuvan ja etsivän päihdetyön hanke, joka toimii Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä ja Lahdessa.

Tukialushankeen, projektipäällikön Robet Kosken reppu sisältää tarvikkeita asunnottomille mm kondomeja, puhtaiata neuloja ja lakritsia
Jalkautuvaa päihdetyötä tekevien repuissa kulkee mukana muun muassa ruokaa, puhtaita neuloja, sidetarpeita ja seksuaaliterveyteen liittyviä tarvikkeita.Antti Kolppo / Yle

Projektin työntekijät kohtasivat viime vuonna yli 3 700 kertaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Kosken mukaan päivittäin tulee vastaan tilanteita, joiden luulisi olevan mahdollisia vain kehitysmaissa tai katastrofialueilla.

– Ihmiset joiden kanssa teemme töitä, edustavat pientä marginaalia, päihde- ja mielenterveysongelmista tai sairauksista kärsiviä ihmisiä. Kadulla oleminen yleensä viestii siitä, että asiat eivät ole kovin hyvässä kunnossa, Koski kertoo.

Piilossa tilastoilta

Tukialus-hankkeen kohtaama ihmisryhmä ei juuri tilastoissa näy. Monet nukkuvat yönsä tuttavien tai kavereiden luona, eli heillä voi käytännössä olla katto pään päällä ja seinät ympärillä, vaikka oma asunto puuttuu.

Osalla voi olla virallinen osoitekin, mutta syystä tai toisesta siellä ei vietetä juuri aikaa. Epävarmassa elämäntilanteessa asunnon voi myös menettää, hetkellisesti löytää uuden ja pian taas menettää.

Kaikki tällaiset elämäntilanteet välittyvät huonosti virallisiin tilastoihin, ja Kosken mukaan kaikkia näitä on paljon juuri etsivän päihdetyön kohtaamassa ihmisryhmässä, siinä pienessä marginaalissa.

Helsingin diakonissalaitoksen Hoiva oy:n  asiakkuusjohtaja Heli Alkila
Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva oy:n asiakkuusjohtajan Heli Alkilan mukaan asunnottomuustilanne on Suomessa huomattavasti parempi kuin monissa muissa Euroopan maissa.Antti Kolppo / Yle

Helsinkiläinen "Anna", 32, tietää omakohtaisesti, miten helposti asunto voi lähteä alta. Anna on entinen päihteiden käyttäjä, ja hän ehti olla asunnottomana kaksi vuotta. Hän ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään, koska kaikki tuttavat ja sukulaiset eivät tiedä hänen päihdetaustaansa.

Hän kertoo viettäneensä öitään tuttavilla, kavereilla ja äidin luona. Kesäisin myös rappukäytävissä, puistonpenkeillä, junissa ja juna-asemilla.

Anna kertoo käyttäneensä opiaatteja ja "vähän kaikkea" siinä määrin, että jossain vaiheessa oma hyvinvointi ei enää kiinnostanut. Hän yrittää pukea sanoiksi asunnottomaksi joutumisen syitä, mutta eheän ja loogisen tarinan kertominen on selvästi vaikeaa.

– Päihdemaailmassa sattuu ja tapahtuu ja sitten kun ei maksa vuokria, asunto lähtee helposti alta, Anna tiivistää.

Nykyisin Annalla on asunto ja hän työskentelee kokemusasiantuntijana naisten asunnottomuuden vähentämiseen pyrkivässä projektissa.

Muualla asunnottomien määrä kasvaa, Suomessa laskee

Kansainväliselle mediahuomiolle on kuitenkin myös syynsä. Kaikkialla muualla (siirryt toiseen palveluun) (Feantsa) Euroopassa asunnottomien määrä kasvaa, kun taas Suomi on ainoana maana saanut luvut laskusuuntaan.

Asunnottomien määrä Suomessa on vähentynyt 30 vuodessa noin 17 000 asunnottomasta viiteen ja puoleen tuhanteen.

Vuodesta 2008 lähtien Suomi on toteuttanut kolme asunnottomuuden vähentämiseen keskittynyttä pitkäkestoista ohjelmaa, ja keväällä 2018 Juha Sipilän (kesk.) hallitus teki päätöksen puolittaa asunnottomuus vuoteen 2022 mennessä.

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n asiakkuusjohtajan Heli Alkilan mukaan valtion, kuntien ja kolmannen sektorin yhdessä kehittämä Asunto ensin -malli on osoittautunut toimivaksi, sellaiseksi, jota sopiikin tulla ulkomailta ihmettelemään.

Robert Koski, projektipäällikkö, Tukialushanke
Tukialus-hankkeen projektipäällikön Robert Kosken mukaan Suomessa on tehty pitkäjänteisesti töitä asunnottomuuden vähentämiseksi.Antti Kolppo / Yle

Työ ei ole kuitenkaan vielä valmis. Suomessa on edelleen noin 5 500 tilastoitua asunnotonta, ja todellinen luku voi olla vielä paljon suurempi.

– Ehkä meillä ei vielä ole varaa sellaiseen hehkutukseen, että asunnottomuus oltaisiin poistettu. Meillä on paljon todella ikävässä ja ahdistavassa tilanteessa olevia ihmisiä, joilla voi olla päihde- ja mielenterveysongelmia, vakava päihderiippuvuus ja he ovat vailla omaa asuntoa. Ja hyvinvointivaltiossahan ei sellaista pitäisi olla, Alkila sanoo.

Tukialus-hankkeen Robert Koski on samaa mieltä: paljon merkittäviä korjausliikkeitä on tehty, mutta asunnottomuutta on edelleen, siitä ei pääse mihinkään.

– Ne olosuhteet, joissa osa ihmisistä joutuu arkeaan viettämään, ovat usein hyvin epätoivoisia. Se on hyvin karua, mutta se ei tule valtaväestölle samalla tavalla näkyväksi kuin joissain Euroopan suurissa kaupungeissa.