Kuulutko ammattiliittoon vai haluatko pysyä kaukana koko touhusta? Kerro, miten sinä ja työkaverisi suhtaudutte liittoihin ja työtaisteluihin

A-studio kerää kokemuksia suhtautumisesta ammattiyhdistystoimintaan.

ammattiyhdistystoiminta
Postilaisten mielenilmaus eduskuntatalolla
Postilaisten mielenilmaus eduskuntatalolla 12. marraskuuta viime vuonna.Petteri Sopanen / Yle

Meneillään on poikkeuksellisen vilkas lakkokevät (siirryt toiseen palveluun). Lakossa ja työnantajien työsulkujen piirissä on tällä hetkellä esimerkiksi paperi- ja metsäteollisuus. Parin viikon kuluttua puolestaan Prisma-tavaratalot joutuvat lakon takia sulkemaan ovensa pariksi päiväksi, jos Palvelualan ammattiliitto PAMin neuvotteluissa ei sitä ennen päästä sopuun.

Viime viikolla nousi vilkas keskustelu heinolalaisen liimapuutehtaan työntekijästä, joka kokee ammattiliittoon kuulumisen turhaksi eikä halua osallistua tehtaalla meneillään olevaan lakkoon. Työntekijää nimiteltiin julkisuudessa rikkuriks (siirryt toiseen palveluun)i, mutta toisaalta heräsi tukiliike #idanpuolella.

Ammattiliittoon kuuluminen on vähentynyt 2000-luvulla nopeasti. Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän selvityksen mukaan ammattiliittoon kuului vuonna 2017 alle 60 prosenttia (59,4%) suomalaisista. Vielä vuonna 2001 liittoihin kuului 71% palkansaajista ja työttömistä. Yhä useammalle riittää kuuluminen pelkkään työttömyyskassaan (siirryt toiseen palveluun), jonka toimintaan ei kuulu edunvalvonta. Yleisen työttömyyskassan (YTK) oman ilmoituksen mukaan sen nykyinen jäsenmäärä vastaa 20 prosenttia Suomen kaikista palkansaajista (siirryt toiseen palveluun).

Lisäksi yhteiskunnan muuttuminen yksilökeskeisemmäksi saattaa tutkijan arvion mukaan selittää heikentynyttä intoa osallistua työtaisteluihin.

A-studio kerää kokemuksia suhtautumisesta ammattiyhdistystoimintaan. Aihetta käsitellään lähetyksessä ensi viikolla.

Kysely on päättynyt 7.2. klo 14.30. Vastauksia tuli yhteensä 3981 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille.

Juttua korjattu 5.2. klo 23.26. Poistettu virheellinen tieto, jonka mukaan järjestäytymisastetta laskettaessa mukaan olisi laskettu myös työelämän ulkopuolella olevat kuten opiskelijat.

Lue lisää:

Lakko hiljensi koneet, mutta rikkurit paiskivat töitä – työntekijä: kaikilla ei ole varaa jäädä lakkoon

HS: Sähköliiton verkkosivujen kirjoitus rikkureista herätti huomiota, puheenjohtaja: ”Se menee mustan huumorin piikkiin” (siirryt toiseen palveluun)