1. yle.fi
  2. Uutiset

Koronavirus haittaa matkailua: Tuhansia risteilymatkustajia jumissa ja suuri lentoyhtiö lomauttaa lähes koko henkilöstönsä

Osa luksuslaivan matkustajista kokee olevansa vankina, osa nauttii viinitarjoilusta.

koronavirus
Diamond Princess -luksusristeilijä Japanin Jokohaman edustalla.
Diamond Princess -luksusristeilijä Japanin Jokohaman edustalla.Franck Robichon / EPA

Viranomaiset ovat asettaneet kaksi risteilyalusta erityistarkkailuun koronaviruksen takia Aasiassa.

Japanin Jokohamassa viranomaiset ovat asettaneet Carnival Corp. -varustamon Diamond Princess -luksusristeilijän ja sen 3 700 matkustajaa kahden viikon karanteeniin.

Laivalla kymmenkunnan ihmisen on todettu sairastuneen koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen. Heidät on viety pois alukselta saamaan sairaalahoitoa.

Muut laivalla olevat joutuvat odottamaan karanteeniajan päättymistä ennen kuin he saavat luvan poistua alukselta.

Laivan henkilöstö toimittaa aluksella oleville ruokaa ja juomaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sosiaalisessa mediassa (siirryt toiseen palveluun) "matkustajat" kertovat olostaan laivalla. Ihmiset ovat sulkeutuneina hytteihinsä. Laivan kannet ja käytävät ovat tyhjillään. Ruokaa tuovat työntekijät ovat varustautuneet suojapukuihin ja hengityssuojaimiin.

Asiakkaille on luvattu ilmainen puhelin- ja internet-yhteys. Heille maksetaan myös korvausta hukkaan menevästä työajasta. Lisäksi he voivat saada myöhemmin ilmaisen matkan.

Hytteihin sulkeminen voi olla ikävää, mutta osa matkustajista nauttii olostaan. Eräs yhdysvaltalainen pariskunta viestitti Instagramin kautta, että laivalla "ruoka on mahtavaa, henkilökunta on hyväntuulista ja mainiota pinot noir'ia riittää", viitaten laivan punaviinivarastoihin.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Koronavirus lukuina

Varmistetut tartunnat

Euroopassa

Suomessa

Kuolleet

Euroopassa

Suomessa

Parantuneet

Euroopassa

Tartunnan saaneiden ja parantuneiden määrää ei voida mitata luotettavasti. Eri maissa ja Suomen sairaanhoitopiireissä testejä tehdään eri kriteerein. Siksi luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia.
Lähde: Johns Hopkins -yliopisto, THL

Hongkongissakin uhkaa karanteeni

Hongkongissa Dream Cruises -varustamon alus World Dream on joutunut tarkastukseen koronavirusepäilyn takia.

Osa laivan miehistöstä on valittanut saaneensa kuumetta ja muita oireita, jotka voivat johtua koronaviruksesta.

Laivalla on 1 800 matkustajaa ja miehistön jäsentä. He eivät pääse pois laivalta ilman viranoimaisten erityislupaa.

Cathay Pacific -lentoyhtiön matkustajia ohjaavat kangasnauhat Hongkongin kansainvälisen lentokentän terminaalissa.
Cathay Pacific -lentoyhtiö kehottaa lähes koko henkilökuntaansa ottamaan kolme viikkoa palkatonta lomaa.Alex Hofford / EPA

Hongkongissa päämajaansa pitävä Cathay Pacific -lentoyhtiö kehottaa lähes koko henkilökuntaansa, 27 000 ihmistä, ottamaan kolme viikkoa palkatonta lomaa. Syynä on Hongkongin liike-elämää ja matkailua haittaava koronavirusepidemia.

Cathay on joutunut lopettamaan lähes kaikki lentonsa Kiinaan ja ilmoittaa nyt kokevansa historiansa pahinta talouskriisiä. Yhtiö toivoo, että henkilöstö osallistuisi yhtiön säästötalkoisiin sen aikaa, kunnes koronaviruksen pahin vaikutus menee ohi.

Cathay Pacific -yhtiöllä oli viime vuoden tilinpäätöksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan 32 800 työntekijää, joista 26 700 Hongkongissa. Cathay Pacific on matkustajamäärillä mitaten maailman yhdeksänneksi suurin lentoyhtiö.

Hongkong on ottanut kovat keinot käyttöön koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Kaikki Manner-Kiinasta saapuvat matkailijat asetetaan 14 vuorokauden karanteeniin. Kaksi risteilymatkojen laivaterminaalia suljetaan toistaiseksi.

Suomessa Finnair on ilmoittanut peruvansa kaikki Manner-Kiinan lentonsa helmikuussa. Finnairilla ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi olla ryhtymässä henkilöstön lomautuksiin tilanteen vuoksi.

– Arvioimme tilanteen vaikutuksia ja tarkastelemme sekä normaaleja miehistönsuunnittelutoimia että muita vaihtoehtoja, mutta tässä vaiheessa mitään päätöksiä ei ole tehty, yhtiön viestinnästä kerrotaan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi