Ölyjyntorjuntatöiden odotetaan kestävän pitkään Inkoossa Fagervikin lahdella – alueen rannat tutkitaan lähipäivinä tarkemmin

Pelastuslaitos on torjuntatöissä mukana ainakin tämän viikon loppuun. Jälkitorjunta on Inkoon kunnan vastuulla.

Inkoo
Öljypuomeja Suomenlahdella Fagervikin lahdella.
Puomeilla on suojattu rannat sekä estetty öljyn leviäminen merelle.Paula Tiainen / Yle

Perjantaina 31.1. sattuneen öljyvahingon torjunta- ja jälkityöt ovat Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen arvion mukaan pitkä prosessi.

Pelastuslaitoksen johtamat työt jatkuvat ainakin tämän viikon loppuun ja jälkitorjunta on Inkoon kunnan vastuulla. Alueen rannat tutkitaan lähipäivinä tarkemmin vahinkojen kartoittamiseksi.

Maanomistajien toivotaan ottavan yhteyttä Inkoon kuntaan tai Länsi-Uudenmaan (siirryt toiseen palveluun) pelastuslaitokseen (siirryt toiseen palveluun), mikäli he havaitsevat öljyä rannoillaan.

Kartta
Derrick Frilund / Yle

Fagervikin lahden itäinen pää on suljettu puomeilla samoin kuin etelään satamasta johtavat kanavat. Turvatoimiin on osallistunut myös Rajavartiolaitos.

Öljyvahingon syyksi epäillään tällä hetkellä laitevikaa. Mereen pääsi kallioöljysäiliön vuotovesien pumppaamisen yhteydessä kevyttä polttoöljyä.

Lue lisää:

Kevyttä polttoöljyä pääsi Suomenlahteen öljysäiliöstä – torjuntatyöt Fagervikin lahdella jatkuvat ainakin tämän viikon