1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kauppakeskus Redi

SRV myy osuutensa kauppakeskus Redistä ja vähentää omistustaan Tampereen Kansi ja Areena -hankkeesta

Yhtiö pyrkii parantamaan taloudellista tilannettaan.

Kauppakeskus Redi
Kauppakeskus Redin sisäänkäynti.
Kauppakeskus Redin sisäänkäynti.Petteri Bülow / Yle

Rakennusyhtiö SRV myy omistuksensa Helsingin Kalasatamassa sijaitsevasta kauppakeskus Redistä. Lisäksi yhtiö vähentää omistustaan Tampereen Kansi- ja Areena -hankkeesta.

SRV-konserni omistaa Kiinteistö Oy Kauppakeskus Redistä ja Kiinteistö Oy Redi Parkista 40 prosentin osuuden. Kauppakeskuksen odotettua heikompi menestys on laskenut SRV:n tulosta.

Yhtiön hallitus päätti myydä SRV:n Redi-omistuksen hankkeen muille sijoittajille, joita ovat Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Pohjola vakuutus, OP-Henkivakuutus ja LähiTapiola-ryhmä.

SRV:n mukaan nyt maksettava osuus kauppahinnasta on noin 8,5 miljoonaa euroa. SRV saa myös noin 12,6 miljoonan euroa tietyistä Rediltä olevista saatavistaan. Lisäkauppahinta on korkeintaan 50 miljoonaa euroa, josta SRV kirjaa nyt 13,5 miljoonaa euroa.

Lopullinen kauppahinta määräytyy uusien omistajien myydessä kauppakeskuksen viimeistään seitsemän vuoden kuluessa.

SRV myös tekee liiketulokseensa merkittävät, noin 90 miljoonan euron arvonalennukset kauppakeskus Redistä ja muista omistuksistaan. Näistä Redin myymisen takia tehtävä arvonalennus on 71,5 miljoonaa euroa.

Arvonalennukset painoivat SRV:n loppuvuoden tuloksen raskaasti tappiolle. Yhtiön loka–joulukuun operatiivinen liiketulos oli 87,2 miljoonaa euroa tappiollinen, kun vuotta aiemmin vastaava tulos oli 1,5 miljoonaa euroa plussalla.

Yhtiön koko vuoden tulos oli niin ikään karua kertomaa. Operatiiviseksi liiketappioksi kirjattiin koko vuodelta 96,8 miljoonaa euroa.

SRV vähentää Kansi ja Areena -hankkeen omistusta

SRV omistaa kolmasosan Tampereen Kansi ja Areena -hankkeen muodostavista yhtiöistä. SRV:n hallitus päätti myydä viisi kuudesosaa toisille sijoittajille Tampereen projektiin liittyvästä Ranta-Tampella-asuntohankkeesta. SRV saa kaupasta neljä miljoonaa euroa.

Lisäksi SRV myy muille sijoittajille kolme neljäsosaa omistamistaan Tampereen Kansi ja Areena -hankkeen osakkeista ja yhtiöosuuksista noin 19,3 miljoonalla eurolla.

SRV:lle jää runsaan 8,3 prosentin osuus Tampereen Kansi ja Areena -hankkeesta. SRV asema hankkeen rakennusurakoitsijana ei muutu kauppojen myötä.

Tampereen kaupungin omistusosuus hankkeesta pysyy ennallaan eli 40 prosentissa.

– Tämä on positiivinen asia. Tämä vahvistaa pitkäaikaisten omistajien roolia hankkeessa, sanoo Tampereen kaupungin hankejohtaja Tero Tenhunen Ylelle.

Kansi ja Areena -hankkeen muita sijoittajia ovat Ilmarinen, Pohjola vakuutus, OP-Henkivakuutus ja LähiTapiola-ryhmä.

Rediin ja Kansi ja Areena -hankkeeseen liittyvät kaupat on määrä toteuttaa helmikuun 2020 aikana.

SRV kertoo tiedotteessaan aloittavansa toimenpiteet oman pääoman vahvistamiseksi. Yhtiön hallitus tavoittelee kahta osakeantia, joiden yhteenlaskettu koko olisi korkeintaan noin 141 miljoonaa euroa.

Yhtiö on myös sopinut lainanantajiensa kanssa nykyisen 100 miljoonan euron luottolimiitin muuttamisesta kahdeksi erilliseksi, 60 miljoonan euron ja 40 miljoonan euron luottolimiitiksi.

Yhtiö arvioi, että jos nämä toimenpiteet toteutuvat, niin sen taloudellinen tilanne paranee huomattavasti toisen vuosineljänneksen loppuun mennessä.

Lue seuraavaksi