Kalojen rasvahapot suojaavat sydäntä, mutta elohopea heikentää hyödyllisiä vaikutuksia

Elohopeaa on erityisesti suurissa petokaloissa, kuten hauessa.

kalat
haukea fileoidaan
Kuvituskuva.Yle/Hannamari Vallila

Elohopea heikentää kalan terveyshyötyjä. Itä-Suomen yliopistossa perjantaina tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan kalan sisältämät omega-3 -rasvahapot suojaavat sydäntä. Kalan korkea elohopeapitoisuus kuitenkin vaimensi sydänterveydelle hyödyllisiä vaikutuksia.

Tulosten valossa kaloista kannattaa suosia esimerkiksi lohta, kirjolohta, anjovista, makrillia, muikkua ja silakkaa. Erityisesti suuret petokalat, kuten hauki sisältävät myös metyylielohopeaa.

Tutkimukseen osallistui runsaat 2 000 iältään 42–60 -vuotiasta itäsuomalaista miestä. Tutkittavilta kerättiin rasvahappojen saannista ja elohopea-altistuksesta kertovat näytteet. Sydämen suorituskykyä mitattiin sydänfilmillä levossa ja rasituskokeen aikana.

Ravitsemussuositusten mukaan kalaa kannattaa syödä eri kalalajeja vaihdellen 2–3 kertaa viikossa.