Mitä ihmettä poliisin tutkiman marjatilan maastoon on haudattu? Poliisi on odottanut laboratoriotuloksia jo yli vuoden

Kaakkois-Suomen poliisilta puuttuvat keskusrikospoliisin laboratoriotutkimusten tulokset. Niistä on tarkoitus selvitä, minkä verran ja millaista jätettä eteläkarjalaisella maatilalla on haudattu maastoon.

ympäristörikokset
Jätemuovia metsässä
Poliisi julkaisi vuosi sitten kuvia eteläkarjalaiselta marjatilalta, jonka maastoon oli haudattu muovijätettä, tiiltä ja liuottimia. Tapauksen tutkinta on yhä kesken.Kaakkois-Suomen poliisi

Vuoden 2018 marraskuussa eteläkarjalaisella marjatilalla paljastuneen ympäristörikosepäilyn tutkinta on yhä kesken.

Kaakkois-Suomen poliisi on yli vuoden ajan odottanut Keskusrikospoliisin laboratoriotutkimusten tuloksia. Poliisilaitoksella ihmeteltiin jo viime kesänä, miksi tulosten valmistuminen kestää niin kauan.

Se on jo selvää, että marjatilalla oli haudattu maahan suuri määrä muovijätettä. Sen määrä on tutkimusten mukaan ainakin 2 200 kuutiota.

Verohallinnon tekemän alustavan laskelman mukaan yrittäjä vältti näin ainakin 262 640 euron jäteverot.

Laboratoriotutkimusten tuloksista on tarkoitus selvitä, millaista jätettä maastoon on haudattu ja kuinka paljon. Marjatilan mailta on löytynyt myös muun muassa tiiltä ja liuottimia.

Ympäristönvalvontaviranomaiset löysivät jätteet marjatilalle tehdyllä tarkastuskäynnillä toissa vuonna. Yrittäjä kertoi tuolloin varastoineensa omalla maallaan yritystoimintaan liittyviä muoveja. Niitä oli määrä viedä kaatopaikalle.

Tulli on jo saanut valmiiksi tapauksen esitutkinnan, mutta tuloksia ei ole vielä kerrottu. Tulli haki yrittäjän omaisuutta hukkaamiskieltoon, jotta epäilty ei pysty siirtämään omaisuuttaan velkojien ulottumattomiin.

Marjatilan ympäristörikosepäily tuli poliisin tietoon Etelä-Karjalassa kunnallisen ympäristövalvontaviranomaisen kautta.