Nuorisovaltuuston toive on toteutumassa Kokkolassa: koulujen ylijäämäruoka tulossa jakoon nuorisotiloilla

Kaupunki haluaa vähentää hävikkiä myös sillä, että kouluruoka maistuu koulussa mahdollisimman monelle.

kouluruoka
Musiikin lehtori Antti Taipale
Hävikkiä halutaan Kokkolassa pienentää kahdella tapaa: tekemällä ruuasta maistuvampaa koulussa ja jakamalla ylijäänyt ruoka nuorisotalojen kautta.Kare Lehtonen / Yle

Nuorten toive on menossa läpi Kokkolassa: kouluruokailusta ylijäänyttä ruokaa voidaan tulevaisuudessa jakaa ilmaiseksi nuorisotiloilla.

Nuorisovaltuusto on esittänyt asiaa jo viime syksynä.

– Siitä olisi hyötyä niille lapsille ja nuorille, joille kouluruoka on ainoa lämmin ateria päivässä. He voisivat koulun jälkeen tulla esimerkiksi nuorisotiloihin syömään ilmaista ruokaa, sanoo nuorisovaltuston puheenjohtaja Hawa Sesay.

Nuori nainen seisoo pianon edessä.
Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Hawa Sesay sanoo, että kouluruoka on lapsille ja nuorille iso asia ja yhdessä koko paketista saadaan vielä nykyistä toimivampi.Sari Vähäsarja / Yle

Toinen ruoka koulun jälkeen helpottaa myös niitä, jotka lähtevät esimerkiksi suoraan harrastuksiin. Toisen asteen opiskelijoille se taas tuo suoraa säästöä.

Kaupunki suhtautuu ajatukseen myönteisesti. Sivistystoimi ja nuorisotoimi valmistelevat asiaa, ja sen jälkeen ruokapalvelut miettii, miten homma käytännössä toimii.

– Olemme linjanneet niin, että ruokapalvelu pakkaa ylijääneen ruuan. Kun se lähtee kynnyksen yli, se on nuorisotoimen vastuulla eli he kuljettavat ja tarvittaessa lämmittävät ruuan, sanoo puhtaus- ja ruokapalvelujen vastuualuepäällikkö Jutta Koivuniemi.

Paikkoja ruuan jakeluun kyllä löytyy.

– Meillä on paljon hyviä nuorisotiloja: Isojärven nuoppari ja Isokylässä, Vinge keskustassa, Halkokarilla… Eikä pidä unohtaa Kälviää ja Lohtajaa, varmasti sielläkin on porukkaa, joka mielellään kävisi syömässä, listaa Hawa Sesay.

Rovaniemi päätti viime viikolla alkaa jakaa koulujen ylijäämäruokaa nuorisotiloissa. Kiuruvesi taas aloitti vuoden alussa kouluruokailusta ylijääneen ruuan myynnin.

Miten kouluruuan suosio saataisiin kasvuun?

Kaupunki toivoo myös, että hävikkiä vähennettäisiin sillä, että yhä useampi söisi koulussa. Lähiaikoina on lähdössä liikkeelle kouluruokakysely, jossa lapset ja nuoret saavat kertoa mielipiteensä kouluruuan sisällöstä ja laadusta ja esittää myös toiveita.

Nuoret ovatkin pohtineet myös syitä sille, että osa karsastaa koululounasta. Osa kokee, että kouluruoan laatu on heikentynyt. Aineksia ja jopa ulkonäköä pitäisi parantaa. Toisaalta erityisruokavalioa noudattavat moittivat sitä, että monen eri erityisruokavalion noudattajat saavat ruokaa, jossa kaikki rajoitukset on yhdistetty.

Koulujen oppilaskunnissa kouluruoka on kuuma aihe, ja niissä toivotaan, että lapset ja nuoret pääsisivät kertomaan näkemyksiään ruokahuollolle

Kouluruoka on lasten ja nuorten keskuudessa yhä iso asia.

– Sitä ei varmasti moni ajattele, kun se on niin itsestäänselvyys. Onhan se hienoa, että Suomessa saa monipuolisen ja hyvän kouluruuan. Vaikka nuoret eivät aina sitä sano, niin olemme kyllä kiitollisia, sanoo Hawa Sesay.