1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lakot

Prismat Hämeenlinnassa ja Forssassa pyritään pitämään auki mahdollisesta lakosta huolimatta

Prismojen aukiolo ratkeaa kuitenkin vasta mahdollisena lakkoaamuna.

Kuva: Ville Välimäki / Yle

Hämeenlinnan ja Forssan Prismat pyritään pitämään auki, mikäli Palvelualojen ammattiliitto Pamin lakko alkaa. Prismojen johtaja Minna Hovila-Myllylä sanoo, että tavoitteena on pitää Prismat avoinna suppeammalla aukiololla. Hän sanoo, että Prismojen avoinna pitäminen ratkeaa vasta mahdollisena lakkoaamuna.

Hämeenlinnassa ja Forssassa Prismat saattaisivat olla Pamin lakon aikana auki aamusta esimerkiksi iltapäiväneljään, sanoo Minna Hovila-Myllylä.

Osa Prismojen työntekijöistä on järjestäytymättömiä.

Pam on tänään ilmoittanut laajentavansa kaupan alan lakkoa myös K-Citymarketteihin, ellei sopimukseen kaupan alan työehtosopimusneuvotteluissa päästä. Pamin työnseisaus alkaisi Prismoissa 20. helmikuuta ja K-Citymarketeissa 27. helmikuuta.