Syyttäjä: Mies yritti murhata poliisin keittiöveitsellä viime kesänä Kuopiossa, partio onnistui kuitenkin puolustautumaan

Veitsenisku lävisti oven, jonka taakse poliisi perääntyi.

poliisi
Poliisin hihamerkki.
Epäilty murhan yritys tapahtui Kuopiossa viime heinäkuun lopulla.Toni Pitkänen / Yle

Syyttäjä vaatii Pohjois-Savon käräjäoikeudessa vankeutta miehelle, joka yritti syyttäjän mukaan murhata poliisin keittiöveitsellä viime kesänä.

Poliisipartio oli tullut miehen asunnolle häiriökäyttäytymisestä tehdyn hätäkeskusilmoituksen perusteella.

Syyttäjän mukaan mies otti asunnon eteisessä käteensä kookkaan keittiöveitsen ja kohotti sen lyöntiasentoon, mutta poliisi ehti potkaista miestä vatsaan.

Mies seurasi potkusta huolimatta toista poliisia veitsi kädessään ja löi veitsellä vielä uudelleen niin, että sen terä lävisti asunnon välioven, jonka taakse poliisi oli perääntynyt.

Toinen poliisi ampui miestä lopulta etälamauttimella. Miehellä oli tällöin edelleen veitsi kädessään kohotettuna lyöntiasentoon.

Mies myöntää "hätyyttäneensä" poliiseja

Haastehakemuksen mukaan mies myöntää "hätyyttäneensä" poliiseja veitsellä, mutta kiistää että olisi yrittänyt lyödä tai että olisi huitonut tai osoittanut veitsellä poliiseja.

Syyttäjä vaatii murhan yrityksen lisäksi tuomiota miehelle virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Mies on ollut vangittuna elokuusta asti.

Murhan yrityksen tunnusmerkistöön kuuluu muun muassa, että teko olisi tehty vakaasti harkiten tai erityisen raa'alla tavalla. Tässä ei ole kyse kuitenkaan siitä, vaan äkkipikaistuksissakin tehty tapon yritys muuttuu murhan yritykseksi, kun kohteena on poliisi.

– Tapon yritys on kohdistunut poliisimieheen, joka on virkansa puolesta ollut turvaamassa yleistä järjestystä tai turvallisuutta tai muuten virkatehtävässä ja teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä huomioiden sen vaarallisuuden ja kohdistumisen virkapukuiseen poliisimieheen, syyttäjä perustelee murha-nimikettä.