Seksuaalirikosten määrä kasvoi Pirkanmaalla edelleen

Nousua on ollut viime vuodet.

rikokset
Poliisiauto pysähtyneenä tien reunaan Tampereen Teiskossa
Arkistokuva.Matias Väänänen / Yle

Seksuaalirikosten määrä on kasvanut Pirkanmaalla.

Sekä raiskausten että lapsen seksuaalisten hyväksikäyttöjen määrät kasvoivat vuonna 2019 noin 40 prosenttia.

Raiskauksia ilmoitettiin 48 enemmän ja lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä 43 enemmän kuin vuonna 2018.

Nousua on ollut viime vuodet.

Omaisuusrikoksiakin tehtiin aiempaa enemmän. Esimerkiksi erilaisia ajoneuvoja varastettiin ja koteihin murtauduttiin useammin.

Poliisin mukaan tässä näkyy osaltaan huumerikosten määrän kasvu.