Puola ostaa F-35-hävittäjät ilman vastakauppoja, säästää miljardi dollaria

Puola ostaa 32 kappaletta F-35A-häivehävittäjiä, aikoo mukaan robottikoneiden kehitykseen.

Hävittäjähankinnat
Duda ja taustalla F-35.
Puolan presidentti Andrzej Duda tammikuun 31. päivänä tilaisuudessa, jossa Puola sopi F-35 koneiden ostamisesta.Wojtek Jargilo / EPA

Lockheed Martin F-35 Lightning II -hävittäjää on nyt myyty neljääntoista maahan. Tuorein ostaja on Nato-maa Puola, joka tammikuun lopulla teki kaupat 32 koneesta hintaan 4,6 miljardia dollaria (noin 4,2 miljardia euroa).

Kauppaan kuuluu koneiden lisäksi laaja koulutuspaketti ja käytön tukipalveluja. Ensimmäiset koneet toimitetaan vuonna 2024. Ne jäävät aluksi Yhdysvaltoihin, missä ensimmäiset lentäjät ja maahenkilöstö koulutetaan.

Puolaan F-35:t tulevat 2026, jona vuonna ensimmäisen F-35-laivueen pitäisi olla alustavasti toimintavalmis, kertoo FlightGlobal-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Kauppaan ei kuulu aseita vaan niistä sovitaan myöhemmin. Myöskin koneiden lopulliset käyttö- ja ylläpitokustannukset määritellään vasta sitten, kun konekauppaan kuuluva aloituspaketti loppuu vuonna 2030.

Yhteistyötarjous ei kelvannut

DefenceNews-julkaisulle (siirryt toiseen palveluun) puhuneiden puolalaisten lähteiden mukaan yritysyhteistyöstä luopuminen pudotti hävittäjien hintaa. Toisaalla, defence.24.com-sivustolla (siirryt toiseen palveluun) Puolan puolustusministeriön edustajat sanoivat, ettei amerikkalaisten ehdotus tyydyttänyt puolalaisia.

Yhteistyöksi oli tarjottu sellaista F-16-hävittäjien ja C-130-kuljetuskoneiden huoltokyvyn rakentamista, joka olisi tullut maksamaan yli miljardi dollaria.

Puola oli toivonut itse F-35-hävittäjän huoltoa tai osavalmistusta. Sitä ei Puolaan saatu, koska maa ei kuulunut koneen kehitysohjelmaan alun perin.

Kaupan yhteydessä puhuttiin muusta teollisesta yhteistyöstä, ja sen osana Puola aikoo mukaan "Loyal Wingman" projektiin. Sillä pyritään kehittämään miehittämätöntä lentokonetta, joka toimisi F-35:n kanssa erilaisissa lentotehtävissä.

Toiseksi suurin asekauppa

Kaupan hinta, 4,2 miljardia euroa 32 koneesta, mahtuisi periaatteessa myös Suomen HX-hintahaarukkaan. Koneiden määrähän on puolet Suomen tavoittelemasta.

On kuitenkin eri asia, olisiko hinta Suomelle ja Puolalle sama, koska Puola kuuluu sotilasliitto Natoon. Suomen edellyttämä suorituskykypaketti saattaa myös olla suurempi, kuin mitä Puolassa oli kaupan kohteena.

F-35-hävittäjien osto on Puolan toiseksi suurin asekauppa. Rimaa hipoen sen edelle menee amerikkalaisen Patriot-ilma- ja ohjustentorjuntaohjusjärjestelmän hankkiminen toissa vuonna.

Puolan ilmavoimilla on 48 amerikkalaista F-16C/D-hävittäjää ja jo vanhentuneita tai vanhentumassa olevia Su-22- ja MiG-29- neuvostohävittäjiä. Neuvostoaikainen kalusto jää pois käytöstä F-35:n tullessa.

Itämeren alueella F-35-hävittäjiä on tätä ennen hankkinut Tanska.