Ruokolahden yrittäjät erottui edukseen Suomen yrittäjäyhdistysten joukosta – monipuolista koulutusta, yhteistyötä ja avoimuutta

Suomen yrittäjät nosti Ruokolahden yrittäjien paikallisyhdistyksen yhdeksi Suomen parhaista yrittäjäyhdistyksistä.

Suomen yrittäjät
Ruokolahden kunnantalo
Suomen yrittäjät on nostanut Ruokolahden esille aktiivisena yrittäjäpaikkakuntana.Mikko Savolainen / Yle

Suomen yrittäjät on palkinnut Ruokolahden yrittäjät yhtenä Suomen parhaista paikallisyhdistyksistä.

Ruokolahden yrittäjiä kehutaan monipuolisen koulutuksen järjestämisestä yrittäjille, pitkäjänteisestä oppilaitosyhteistyöstä sekä uudenlaisen avoimuuden tuomisesta Suomen yrittäjien hallintoon.

Ruokolahden yrittäjät on myös tutustunut aktiivisesti eri kuntien elinkeinoelämään.

Ruokolahden yrittäjät palkittiin vuosittaisessa Vaikuttajafoorumissa Helsingissä yhdeksi Suomen neljästä parhaasta yrittäjien paikallisyhdistyksestä.

Muitakin Suomen yrittäjäyhdistyksiä palkittiin (siirryt toiseen palveluun) ansioistaan vuosittaisessa tilaisuudessa.