S-ryhmä paransi tulostaan kuudetta vuotta putkeen – alkanutta vuotta leimaavat 440 S-marketin jättiuudistus ja kovat ilmastotavoitteet

S-ryhmä haluaa olla hiilinegatiivinen viidessä vuodessa.

SOK-konserni
Kassa Prisma Kaaren tiloissa Helsingin Kannelmäessä.
S-ryhmä julkisti maanantaina tuloksensa ja samalla uudet ilmastotavoitteensa.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

S-ryhmä kasvatti tulostaan jo kuudetta vuotta putkeen. Ryhmän operatiivinen tulos nousi viime vuonna 409 miljoonaan euroon toissavuoden 355 miljoonasta eurosta. Myynti nousi 11,7 miljardiin euroon.

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kuvaa tulosta hyväksi. Siitä on Heikkilän mukaan kiittäminen erityisesti hotelli- ja ravintolapuolen, ABC-ketjun sekä Sokosten ja Prismojen käyttötavarakaupan hyvää kehitystä.

Kaikki S-marketit uuteen uskoon

Tulevia vuosia puolestaan leimaavat S-market-myymälöiden konseptiuudistus ja uusi ilmastostrategia. S-ryhmä aikoo laittaa uuteen uskoon lähes kaikki 440 S-market-myymäläänsä. Kilpailijat Lidl ja Kesko ovat toteuttaneet vastaavat uudistukset viime vuosina.

– S-ryhmällä muutama pilottiyksikkö on jo ollut avattuna. Tuotteet ovat esillä uudella tavalla, palvelutori uudistetaan ja valikoimaa laajennetaan. Uudistuksen myötä myymälöissä tehdään isoja remontteja, ja sen vuoksi tämän vuoden tulos tulee todennäköisesti olemaan viime vuotta alempi, Heikkilä arvioi.

Taavi Heikkilä
SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilän mukaan S-ryhmä aikoo tulevina vuosina panostaa S-marketien uudistamisen lisäksi myös Venäjän- ja Viron-markkinoihin.Heikki Haapalainen / Yle

Tavoitteena hiilinegatiivisuus 2025

Tulosjulkistuksen yhteydessä S-ryhmä julkaisi myös kovan tavoitteensa ilmastopäästöjensä vähentämiseen: hiilinegatiivisuus vuoteen 2025 mennessä.

Siihen S-ryhmällä on kolme keinoa. Päästöjä pienennetään 90 prosentilla vuoden 2015 tasosta vuoteen 2030 mennessä, uusiutuvan energian käyttö nostetaan sataan prosenttiin ja energiatehokkuutta parannetaan muun muassa aurinkopaneeleilla ja kylmälaitteiden uusimisella.

Vuodesta 2025 alkaen S-ryhmä alkaa kompensoida loput päästönsä.

– Meillä on laskettuna polku siihen, että nämä tavoitteet toteutuvat. On esimerkiksi laskettu, milloin ja missä päin Suomea kylmäkoneet uusitaan päästöjen vähentämiseksi. Lähempänä vuotta 2025 päätetään, miltä tahoilta päästökompensaatiot hankitaan, Heikkilä sanoo.

Lue myös:

Suurin osa Suomen ilmastopäästöistä tulee kotitalouksien kulutuksesta – S-ryhmän uusi laskuri ei kaunistele asiakkaan hiilijalanjälkeä

Valtaosa Prismoista pysyy auki lakkotilanteessakin

Tulosjulkistus näki päivänvalon tilanteessa, jossa kaupan alan työehtosopimusneuvottelut ovat pattitilanteessa.

Palvelualojen ammattiliitto PAM on ilmoittanut lakoista, jotka iskisivät erityisesti S-ryhmään: 20. helmikuuta kahden päivän lakko sulkisi Prismat, ja 18.–22. helmikuuta lakkoiltaisiin S-ryhmän logistiikka- ja kuljetusyrityksessä Inex Partnersilla.

Taavi Heikkilän mukaan 68 Prismasta valtaosa pystyttäisiin lakkotilanteessakin pitämään auki, mutta logistiikkapuolen lakko näkyisi.

– Joitakin tuotealueita voisi jäädä vajaaksi myymälöissä. Maitojen, leipien ja lihan kaltaiset suuret tuoteryhmät saadaan kohtuuhyvin riittämään, mutta varaston takana oleviin kuivatuotteisiin voisi tulla puutteita, Heikkilä sanoo.

S-Ryhmän tulos kasvoi
Samuli Huttunen / Yle

Uutista täsmennetty 11.2.2020 klo 7.54 myyntiä koskevien lukujen osalta.