Osuuskauppa jäi hieman tulostavoitteestaan – asiakasomistajille maksettiin runsaat 12 miljoonaa euroa bonuksia

Satakunnan Osuuskaupan viime vuoden tulosta rokotti lähinnä autokaupan nihkeys.

Satakunnan osuuskauppa
Lappeenrannan Prisman käytävällä työntekijä katsoo paperia jouluruoka-laatikoiden vieressä.
Satakunnan Osuuskauppa investoi tänä vuonna noin 10 miljooonaa euroa lähinnä S-marketeihin. Kuvituskuva.Mikko Savolainen / Yle

Satakunnan Osuuskaupan ja autoliike Palin Oy:n muodostaman Satakunta-konsernin liikevaihto nousi viime vuonna 379 miljoonaan euroon, kun se edellisenä vuonna oli 375 miljoonaa euroa.

Satakunta-konsernin tulos ennen veroja oli 5,3 miljoonaa eli noin 1,3 prosenttia liikevaihdosta.

Uusien autojen myynti oli viime vuonna valtakunnallisesti yli viisi prosenttia matalampi kuin edellisenä vuonna, Satakunnassa luku oli kymmenen prosenttia.

Autoliike Palin Oy:ssä käydään parhaillaan yt-neuvotteluita, joiden piiriin kuuluu noin 90 henkilöä. Irtisanomisuhan alla on joka kolmas.

Tänä vuonna Satakunnan Osuuskauppa investoi noin kymmenellä miljoonalla eurolla lähinnä S-marketeihin.

Osuuskauppa maksoi viime vuonna noin 70 000 asiakasomistajataloudelle bonuksia 12,3 miljoonaa euroa. Osuuskaupan jäsenmäärä oli viime vuoden lopussa 70 300..