Kouvola hyväksyi jättiterminaalin laajentamisen – toisen vaiheen rakennustyöt käyntiin parin vuoden kuluttua

Laajennusalueen kustannusarvio on neljä miljoonaa euroa.

logistiikka
Godstågsvagnar.
Kouvola haluaa lisätä tonttitarjontaa logistiikka-alueellaan. Arkistokuva.Nina Bergman / Yle

Kouvola sitoutuu varaamaan rahat Kullasvaaran logistiikka-alueen laajentamiseen.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina rautatie- ja maantieterminaalin toisen vaiheen rakentamisen äänin 52–7. Vastaesityksenä oli siirtää investointipäätöstä.

Lähes 18 hehtaarin kokoisen laajennusalueen suunnittelun ja rakennuttamisen hinnaksi tulee arviolta neljä miljoonaa euroa.

Kaupunki aikoo vuokrata tontteja yrityksille. Arvio tonttien vuokratuloista on noin 170 000 euroa vuodessa.

Kullasvaaran rautatie- ja maantieterminaalin ensimmäisen vaiheen rakentaminen on käynnissä, ja se valmistuu vuonna 2022.

Toisen vaiheen rakentamisen on tarkoitus käynnistyä aikaisintaan kahden vuoden kuluttua.

Rakenteilla olevan terminaalin on tarkoitus mahdollistaa satojen tuhansien tavarakonttien käsittely ja yli kilometrin mittaisen tavarajunan lastaaminen Kiinaan tai Venäjälle.