1. yle.fi
  2. Uutiset

Rovaniemen kaupungintalon remontista yksimielisyys

Rovaniemen kaupunki tekee remontin itse, jotta se saadaan valmiiksi mahdollisimman nopeasti.

Rovaniemi
Rovaniemen kaupungintalo.
Rovaniemen kaupunki

RovaniemiRovaniemen kaupunginhallitus päätti maanantaina, että kaupunki tekee itse kaupungintalon peruskorjauksen. Remontin oli määrä mennä Rovaniemen kaupunkikiinteistöt Oy:n vastuulle. Yhtiö kuitenkin pyysi, että hanke palautetaan kaupungin omaksi hankkeeksi, jolloin hanke pystytään toteuttamaan nopeammin.

Toimintatapa palautui siten samaksi, mikä oli kaupungin suunnitelmana vielä viime joulukuussa. Kaupunginhallitus muutti kuitenkin alkuperäisiä suunnitelmia siten, että projektiin mahdollisesti palkataan tai hankitaan ostopalveluna oma projektipäällikkö.

Tilapalvelukeskus kartoittaa tilojen käyttäjät ja tekee heidän kanssaan tilaohjelman.

Vuonna 1988 Rovaniemelle valmistunut kaupungintalo on tyhjentynyt sisäilmaongelmien vuoksi. Kaupunki aikoo korjata rakennuksen suojeluarvot huomioiden ensisijaisesti kaupungin omalle organisaatiolle ja konserniyhtiöille.

Rovaniemen kaupungin kiinteistöissä kymmeniä miljoonia euroja korjausvelkaa – ja lisää tulee miljoonia joka vuosi

Kaupungintalon remontti Rovaniemen Kaupunkikiinteistöt Oy:lle

Rovaniemen kaupunki haluaa remontoida kaupungintalon itse – hinta lähes 20 miljoonaa euroa

Lue seuraavaksi