Kotkan tapahtumakeskukselle vihreää valoa hinnannoususta huolimatta – myös hotellin suunnittelu alkaa

Kantasatamaan nousevan tapahtumakeskuksen hinta on ylittymässä noin 10 prosentilla.

Tapahtumahallit ja -areenat
Kotkan satama-alue ja Merikeskus Vellamon parkkipaikka.
Kotkan Kantasatamaan aiotaan rakentaa tapahtumakeskus ja hotelli. Antro Valo / Yle

Kotkan kaupunginhallitus on antanut luvan jatkaa Kantasatamaan rakennettavan tapahtumakeskuksen suunnittelua.

Tapahtumakeskuksen budjetti on ylittymässä noin kymmenellä prosentilla noin 25 miljoonaan euroon.

Kaupunginhallitus edellyttää saavansa kuukausittain tilannetiedon suunnittelun etenemisestä ja hankkeen kustannuksista. Mahdollinen lisärahoitustarve pitää tuoda viipymättä kaupungin käsittelyyn.

Kaupunginhallitus päätti asiasta maanantaina äänestyksen jälkeen lukemin 8–5.

Vihreiden, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat esittivät, että suunnittelun jatkamisesta päätettäisiin kaupunginvaltuustossa. Lisäksi he olisivat halunneet kustannusarvion siitä, että tapahtumakeskukseen tehtäisiin suunniteltua pienempi areena.

Tapahtumakeskuksessa voitaisiin tämänhetkisten suunnitelmien mukaan järjestää esimerkiksi koripallo-otteluja, joita mahtuisi seuraamaan noin 2 000 katsojaa.

Lisäksi tapahtumakeskus mahdollistaa noin 3 200 katsojan konserttitapahtuman tai 2 100 henkilön kokouksen järjestämisen.

Hotellin suunnittelu käyntiin

Kotka sai kaupunginhallitukselta myös luvan hankkia suunnitelmat ja kustannuslaskelmat tapahtumakeskuksen yhteyteen suunnitellusta hotellista.

ALA-arkkitehdit Oy tekee hotellista luonnossuunnitelman, siihen pohjautuvan tavoitehinta-arvion ja esittelymateriaalin. Työ maksaa 30 000 euroa.

Suunnitelmien pohjana käytetään hotellihankkeen toteutettavuusselvitystä, joka valmistuu helmikuussa. Tietojen avulla alueelle etsitään hotellioperaattoreita ja rahoittajia.

Tapahtumakeskuksen suunnittelussa on päädytty siihen, että elinkeinoyhtiö Cursor sijoittuisi tapahtumakeskuksen viereen rakennettavaan hotellirakennukseen. Cursor on valmis jakamaan kustannuksen kaupungin kanssa.

Tapahtumakeskuksen on määrä valmistua noin kolmen vuoden päästä. Tavoitteena on saada alueelle hotelli samoihin aikoihin.

Lue lisää: Kantasataman tapahtumakeskuksen budjetti on ylittymässä – tältä keskus näyttäisi