Jemenissä järjestöt joutuvat harkitsemaan avun supistamista, samalla miljoonat kärsivät puutteesta – "Menetän yöuneni tämän vuoksi"

Apu ei pääse perille kireässä tilanteessa. Järjestöt ja lahjoittajat tapaavat torstaina Brysselissä.

Jemen
Jemniläisiä siviilejä tilapäismajoituksen edustalla Sanaassa.
Avustusjärjestöjen apu ei pääse perille, sillä taistelevat osapuolet suhtautuvat apua toimittaviin järjestöihin vihamielisesti. Siviilejä tilapäismajoituksen edessä Sanaassa.Yahya Arhab / EPA

Vihamielinen ilmapiiri ja avustusjärjestöjen työn häiritseminen pahentavat Jemenin humanitaarista kriisiä entisestään. Miljoonat jemeniläiset kärsivät siitä, ettei apu tavoita heitä.

Tilanne on erityisen paha huthikapinallisten hallitsemassa Pohjois-Jemenissä. Arabian niemimaalla sijaitsevan sekasortoisen valtion viimeisimmistä käänteistä kertovat muiden muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun) ja uutistoimisto Reuters. (siirryt toiseen palveluun)

Järjestöt eivät ole saaneet esimerkiksi lupia avun jakamiseen, minkä myötä osa ruoka-avusta on pilaantunut ennen sen pääsyä perille. Avustuksia on myös päätynyt vääriin käsiin. Lisäksi järjestöjen henkilökuntaa on pidätetty ja häiritty, ja avustusjärjestöjä kohtaan on tehty iskuja.

Huthijohtoinen humanitaarista apua koordinoiva virasto SCMCHA on ehdottanut keräävänsä kaikilta apua tarjoavilta järjestöiltä kahden prosentin veron. Iranin tukemat huthit pitävät tärkeänä, että he saavat itse koordinoida alueella jaettavaa apua.

Järjestöjen pelkona on, että verorahoilla tuetaan sotaa.

Järjestöt ovat pakkoraossa

Järjestöt ovat kohdanneet vaikeuksia myös muualla kuin Pohjois-Jemenissä. Vihamielisyys ja epäluulo järjestöjä kohtaan on kasvanut yleisesti maassa, jossa vastakkain ovat huthit, Saudi-Arabian johtama, hallintoa tukeva liittouma sekä Etelä-Jemenin separatistit, jotka ovat halunneet pois Pohjois-Jemenin kontrollista.

Iäkäs jemeniläismies YK:n ylläpitämällä pakolaisleirillä Amranissa Jemnissä.
Jemeniläismies YK:n ylläpitämällä pakolaisleirillä Amranissa Jemenissä.Yahya Arhab / EPA

Medialähteiden mukaan avustusjärjestöt ovat tilanteessa, jossa he eivät näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin vähentää avun toimittamista huthien hallitsemille alueille.

– Menetän yöuneni tämän vuoksi. Voimmeko vain jättää nämä miljoonat ihmiset, jotka ilman apua helposti luisuvat nälänhätään? Avustustyöntekijä päivittelee BBC:n jutussa.

Lähteet kertoivat Reutersille jo viime viikolla, että mahdolliset supistukset ja ohjelmien lakkauttamiset voisivat alkaa maaliskuussa. YK-lähteiden mukaan yksikään avustusjärjestö ei halua kääntää selkäänsä Jemenille.

Jotain toimia on kuitenkin tehtävä, sillä järjestöjen työ ja humanitaarisen työn periaatteet ovat jatkuvasti varassa.

Kansainväliset avustusjärjestöt ja lahjoittajat tapaavat torstaina Brysselissä. Tarkoituksena on keskustella ohjelmien tulevaisuudesta ja löytää linjoja tulevaisuuden yhteistyölle.

Lentokoneet evakuoivat sairaita viime viikolla

Jemenissä asuu noin 30 miljoonaa ihmistä. YK:n pakolaisjärjestön (siirryt toiseen palveluun)mukaan heistä 80 prosenttia on jonkinlaisen avun tarpeessa.

Sairasta jemeniläistä saatetaan pyörätuolissa lentokoneeseen Sanaassa.
Jemeniläisnaista saatetaan pyörätuolissa sairaalalennolle Sanaassa helmikuussa. Nyt evakuointilennot Ammaniin on keskeytetty.EPA

Viime viikolla Jemenistä evakuoitiin sairaalalennoilla 31 ihmistä, kertoo uutistoimisto AFP. Ensimmäisellä evakuointilennolla oli seitsemän lasta. Toinen koneellinen pääsi matkaan lauantaina, ja sen kyydissä jordaniaan matkusti 24 vakavasti sairasta lasta ja aikuista.

Saudi-Arabian johtama liittouma päätti sallia sairaalalennot viime vuoden loppupuolella. YK toivoo, että lentoja voidaan lentää jatkossakin. Jemenin pääkaupungin Sanaan kansainvälinen lentokenttä on ollut suljettuna vuodesta 2016 lähtien.

YK:n varatiedottaja Farhan Haq kertoi tiistaina uutistoimisto AP:lle, että Jemenin sodan osapuolet ovat aloittaneet Jordanian pääkaupungissa Ammanissa keskustelut, joiden tavoitteena on saada aikaan vankienvaihtoja.

Jemenin sota on jatkunut jo melkein viisi vuotta. Sodassa on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä, joista suuri osa on siviilejä. Miljoonat ihmiset ovat nälänhädän partaalla.

YK kutsuu Jemenin sisällissotaa maailman pahimmaksi humanitaariseksi kriisiksi.

Kartta Jemenistä, johon merkitty kaupungit Sanaa ja Aden, sekä Huthi-kapinallisten hallitsema alue
Leena Luotio / Yle

Lisää aiheesta:

Avustusjärjestöt joutuivat keskeyttämään työnsä Jemenissä hyökkäysten vuoksi – YK: vaikutukset näkyvät 217 000 ihmisen arjessa

Tuhoisa isku Jemenissä – Ohjukset räjähtivät sotilaita täynnä olleessa moskeijassa

Pelastakaa Lapset: Jemenissä kymmeniä lapsia kuolee tai haavoittuu yhä joka kuukausi

Lähteet: AP, AFP, Reuters