Lapissa satoi helmikuuksi harvinaisen paljon vettä

Ylitornion Meltosjärvellä satoi runsaat kaksitoista millimetriä vuorokauden aikana.

Sateinen sää
Lätäkkö helmikuisen vesisateen jälkeen Rovaniemellä 11.2.2020
Sadevesiviemärit olivat kovilla muun muassa Rovaniemellä.Marjukka Talvitie / Yle

Lapissa on satanut harvinaisen paljon vettä vuodenaikaan nähden. llmatieteen laitoksen mukaan eniten vettä viime vuorokauden aikana on satanut Ylitornion Meltosjärvellä, runsaat kaksitoista millimetriä.

Tornion Torpissa vettä on tullut lähes kymmenen millimetriä ja Ranuan lentokentällä kahdeksan millimetriä.

Esimerkiksi Rovaniemellä Ilmatieteen laitoksen mittauspisteillä vettä on tullut 5-6 millimetriä.

Ilmatieteen laitokselta Lapin helmikuisia vesisateita kuvaillaan harvinaisiksi mutta ei poikkeuksellisiksi. Laitoksen mukaan vettä on ollut etenkin eteläisessä Lapissa, pohjoisempana sateita on tullut myös lumena.

Vesisateet ovat saaneet lumet painumaan kasaan muutaman sentin verran.