Lasten suru voi jäädä huomiotta – Mikkelissä kerätään pehmoleluja surua kohdanneille lapsille

Pehmoleluja jaetaan esimerkiksi lasten suru- ja eroryhmissä.

Mikkeli
Pehmoleluja sohvalla
Susanna Pekkarinen / Yle

Mikkelissä lapsia halutaan auttaa surussa uusilla tavoilla. Meneillään olevan Lohdutus-kampanjan aikana sureville lapsille kerätään pehmoleluja jaettavaksi.

– Aika usein ajatellaan, että aikuisen suruun kuuluu, että vajotaan sinne suruun. Silloin on vaikea ottaa lapsia huomioon. Haluamme tuoda esiin, että myös lapsi suree, kertoo sairaalapastori Maija Haaparanta.

Haaparanta kertoo, että lahjoituksena tulleiden pehmolelujen mukana on saatu myös koskettavia saatekirjeitä.

Kampanjassa yhteistyössä ovat väkivaltatyötä tekevä Viola-yhdistys, Mikkelin kriisikeskus ja Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta. Pehmoleluja jaetaan esimerkiksi surukodeissa ja lasten ero- ja sururyhmissä.

Pehmoleluja otetaan huhtikuun loppuun asti vastaan Violan toimitiloissa, kriisikeskuksella ja keskussairaalassa.