Koulujen ruokalistoille nousee uusia ruokia Jyväskylässä – Makuraati äänestää tänään uusista tulokkaista

Palokan yhtenäiskoululla kokoontuvassa Makuraadissa perusopetuksen oppilaat ja koulujen henkilökunta pääsevät vaikuttamaan koulujen ruokalistaan

Jyväskylä
Makaronilaatikkoa lautasella kouluruokailussa.
Kestosuosikki makaroonilaatikko saa ensi syksynä seurakseen ruokalistalle uusia tulokkaita.Jarkko Riikonen / Yle

Jyväskylässä koululaiset pääsevät vaikuttamaan ensi lukuvuoden ruokalistaan.

Palokan yhtenäiskoululla keskiviikkona kokoontuvassa Makuraadissa perusopetuksen oppilaat ja koulujen henkilökunta pääsevät vaikuttamaan koulujen ruokalistaan kertomalla näkemyksiä ja toiveitaan kouluruokailun suunnitteluun ja vaikuttamaan, millaisia uusia ruokavaihtoehtoja koulujen ruokalistalle valitaan.

Iltapäivän aikana oppilaat pääsevät myös maistelemaan uusia tarjolla olevia vaihtoehtoja. Tarjolla on muun muassa kaksi erilaista broileriruokaa, erilaisia kasvisruokia, muun muassa papukeittoja ja erilaisia välipalavaihtoehtoja.