Syyttäjien joukkopako Trumpin läheisen liittolaisen oikeusjutusta – Taustalla häärivät sekä oikeusministeriö että presidentti

Trump kritisoi Twitterissä hänen liittolaistaan uhkaavaa tuomiota. Pian tämän jälkeen oikeusministeriö ilmoitti haluavansa lieventää Roger Stonelle haettavaa rangaistusta.

Roger Stone
Roger Stone
Republikaanien pitkäaikainen taustavaikuttaja Roger Stone on tuomiolla ensi viikolla. Presidentti Donald Trumpin mukaan syyttäjien vaatimus pitkästä vankeustuomiosta on kauhistuttava. Erik S. Lesser / EPA

Yhdysvalloissa ihmetellään oikeusministeriön ja presidentin mahdollista puuttumisesta Roger Stonea vastaan käytävään oikeusjuttuun. Oikeusministeriö tahtoo presidentti Donald Trumpin liittolaiselle Stonelle lievempää tuomiota kuin jutun syyttäjät ovat hakeneet.

Jutun neljä syyttäjää ovat vetäytyneet tapauksesta vastalauseena oikeusministeriön mahdolliselle väliintulolle. Yksi syyttäjistä erosi tehtävistään kokonaan.

Syyttäjät esittivät Roger Stonelle seitsemästä yhdeksään vuoden mittaista vankeusrangaistusta. Oikeusministeriön mukaan rangaistus on liian kova ja esittää sen lyhentämistä.

Stonea syytetään muun muassa valehtelusta (siirryt toiseen palveluun) edustajainhuoneen tiedustelukomitealle, tutkinnan vaikeuttamisesta ja yrityksestä vaikuttaa todistajaan. Syytteet liittyvät oikeusjuttuun, jossa on tutkittu Venäjän sekaantumista Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Stone oli vonkale Mueller-tutkinnassa

Roger Stone on ollut Trumpin läheinen liittolainen vuosikymmenet. Stone on kulmikas hahmo ja toiminut pitkään republikaanien kulisseissa.

Kiinnostava yksityiskohta 67-vuotiaassa poliittisessa konsultissa on se, että hän on tatuoinut presidentti Richard Nixonin kuvan selkäänsä.

Stone on ollut keskeinen henkilö erikoissyyttäjä Robert Muellerin Venäjä-tutkinnassa.

Stone muodosti yhteyden vuotosivusto Wikileaksin ja Trumpin vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan välillä. Wikileaks julkaisi vuonna 2016 demokraattipuolueen ehdokkaan Hillary Clintonin kampanjalta hakkeroituja sähköposteja, joita luonnehdittiin tahraaviksi.

Hakkeroitu sähköpostimateriaali tuli Wikileaksille puolestaan venäläisiltä hakkereilta.

Siksi Roger Stone -juttu on kiinnostanut erityisesti myös presidentti Trumpia ja hänen lähipiiriään.

Roger Stone
Roger Stone oli Robert Muellerin Venäjä-tutkinnassa keskeinen linkki Wikileaks-vuotojen ja Trumpin kampanjan välillä. Erik S. Lesser / EPA

Taustalla Trumpin toive?

Presidentti Trump on kommentoinut aktiivisesti Stonen tapausta ja kritisoinut syyttäjien hänelle vaatimaa tuomiota. Trump tviittasi tiistaiaamuna, että syyttäjien hakema pitkä vankeustuomio on "erittäin kauhistuttava ja epäreilu".

Muutama tunti Trumpin ulostulon jälkeen oikeusministeriö ilmoitti halustaan alentaa Stonelle langetettavaa tuomiota. Ministeriö pitää syyttäjien hakemaa tuomiota "liiallisena ja perusteettomana".

Oikeusministeriön mukaan se teki päätöksen halustaan alentaa tuomiota maanantai-iltana.

BBC:n lainaaman (siirryt toiseen palveluun) oikeusministeriölähteen mukaan presidentti Donald Trumpin tviitin ajoitus oli "epämiellyttävä yhteensattuma".

Presidentti Trump on puolestaan kertonut, ettei hän ole ollut oikeusministeriöön yhteydessä Roger Stonen tuomiosta.

– Voisin olla yhteydessä ministeriöön, jos tahtoisin. Minulla on siihen täysi oikeus, mutta pysyttelen ulkopuolella, Trump kommentoi televisiokameroille.

Demokraatit: "Häpeämätöntä vallan väärinkäyttöä"

Yhdysvaltain demokraattileirillä on tuoreessa muistissa on vain viikko sitten päättynyt Trumpin virkarikoskäsittely. Demokraatit ovat nyt erityisen käärmeissään Trumpin mahdollisesta sekaantumisesta oikeuslaitoksen toimintaan.

Demokratian keskeisiä pelisääntöjä on, että poliittinen valta ja tuomiovalta ovat toisistaan erillään.

– Presidentti näyttää ajattelevan, että oikeusministeriö on olemassa vain syyttääkseen hänen vihollisiaan ja auttaakseen hänen ystäviään, senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer sanoo BBC:lle.

Toinen demokraattien nokkamies Adam Schiff arvioi puolestaan, että "Trump lähettää selvän viestin siitä, että hän suojelee heitä, jotka valehtelevat kongressille suojellakseen häntä".

– Presidentin sekaantuminen oikeusjuttuun on häpeämätöntä vallan väärinkäyttöä, Adam Schiff sanoothe New York Timesissa.

Oikeus antaa tuomionsa Roger Stone -jutussa ensi viikolla.

Lue lisää:

Analyysi: Stonen syytteiden myötä Muellerin Venäjä-tutkinnassa otettiin taas askel lähemmäksi Trumpia

Uusi pidätys Venäjä-tutkinnassa: Trumpin liittolainen Roger Stone syytteeseen

Lähteet: Reuters, AP, AFP