Vasta aikuisena Anna Takanen ymmärsi, miksi isä ei sietänyt yllätyksiä – sotalapsien kokemukset heijastuvat seuraavaan sukupolveen

Suomalainen sukunimi oli ruotsalaiselle näyttelijälle Anna Takaselle lapsuudessa taakka. Kun Takanen tutustui isänsä kohtaloon sotalapsena, hän ymmärsi paremmin isäänsä ja itseään.

sotalapset
Anna Takanen Helsingissä
– Suomessa sotalapsista ja ennen kaikkea äitien kohtalosta on oltu melko hiljaa, sanoo Anna Takanen.Pekka Tynell / Yle

Lapsuuden kesäpäivät Suomessa ovat täynnä aurinkoa, uimista ja saunomista. Anna Takanen nauraa ja syö laivalta tuotuja tuliaiskarkkeja yhdessä serkkujensa kanssa. Yhteistä kieltä ei oikein ole, mutta se ei haittaa.

Kaikki on ihanasti, mutta isoäiti itkee vähän väliä liikuttuneena. Se on hieman outoa, mutta lapsena sellaista ei mieti.

Vasta myöhemmin aikuisena Anna Takanen ymmärsi, miksi isoäiti itki ja miksi isä katosi mökillä pitkiksi ajoiksi viettämään aikaa veljensä kanssa.

Äiti ja lapset
Saara Takanen vei poikansa kuvattavaksi, kun perhe oli vielä koossa. Pojille jouduttiin lainaamaan ehjät vaatteet kuvausta varten.Anna Takasen kotialbumi

Annan isä Timo Takanen oli lähetetty neljävuotiaana Ruotsiin pois sodan jaloista. Timo sairasti keuhkotautia, eikä lääkkeisiin ollut rahaa. Kaikesta oli pulaa, myös ruuasta. Kun puoliso kuoli sodassa, yksinhuoltajaksi jääneellä Saaralle ei ollut enää vaihtoehtoja. Hän lähetti vanhemman poikansa Ruotsiin parantumaan.

Timo lähti lappu kaulassa elämänsä pituiselle matkalle. Ensin Vilppulaan juna-asemalle ja sieltä Tukholmaan muiden sotalasten kanssa. Tarkoitus oli tietenkin, että lapset palaavat Suomeen, kun sota loppuu, mutta hyvin moni 80 000 lapsesta jäi Ruotsiin.

Niin kävi myös Timo Takaselle.

Finnjävel oli yleinen haukkumanimi

Kun Anna Takanen, 51, oli lapsi, häntä kiusattiin sukunimensä takia. Finnjävel oli 1970-luvulla oiva haukkumasana, eivätkä luokan ilkeimmät muka ymmärtäneet Annan puhetta, vaikka hän puhui samaa riikinruotsia kuin muutkin. Eihän Annan isäkään osannut lainkaan suomea.

– Olin aivan ymmälläni, sillä meillä kotona oli niin ruotsalaista kuin olla voi. Elin koko nuoruuteni ikään kuin välitilassa. Suomalaiset juureni ovat vaikuttaneet paljon identiteettiini ja olen joutunut pohtimaan sitä paljon.

Kun Annan isä kuoli pari vuotta sitten, syntyi ajatus kirjoittaa kirja isän kokemuksista.

– Halusin murtaa sen hiljaisuuden, joka liittyy sotalapsiin ja heidän lastensa elämään. Siinä on paljon surua ja häpeää.

Anna Takanen Helsingissä
Näytelmän ja kirjan myötä monet sotalapsien jälkeläiset ovat ottaneet yhteyttä Anna Takaseen ja kertoneet kokemuksiaan.Pekka Tynell / Yle

Takanen oli käsitellyt aihetta jo aiemmin ohjaamassaan näytelmässä Fosterlandet. Se sai ensi-iltansa Göteborgin kaupunginteatterissa vuonna 2015. Näytelmä nähtiin myös Svenska Teaternissa Helsingissä.

Annan isä ehti nähdä näytelmän ja oli vaikuttunut.

– Hän totesi ensi-illan jälkeen, että vaikeinta taisi olla äideillä.

Juuri äitien tunteita Anna Takanen haluaa korostaa. Nykyään hän ymmärtää, miksi isoäiti itki niin paljon Annan isän vieraillessa Suomessa.

– Voi vain kuvitella, millainen trauma lasten lähettäminen vieraaseen maahan on ollut. Nykyään viikon leirikoulukin tuntuu kamalalta. Tuohon aikaan ei ollut kännyköitä, ei edes puhelimia.

Perehtyessään sotalapsien historiaan Anna Takanen huomasi, miten vähän äitien kohtaloa oli käsitelty. Lasten asemasta oli kirjoitettu jonkin verran, mutta enimmäkseen historiankirjoitus keskittyi miesten näkökulmiin.

– Minusta sotaäitien ja sotalapsien asema tulisi virallisesti tunnustaa, vaikka viettämällä heille nimettyä päivää.

80 000 lapsen lähettäminen naapurimaahan on edelleen suurin yksittäinen lasten maasta siirto maailmanhistoriassa. Anna Takanen on pohtinut paljon myös nykyajan pakolaislapsia, joita on tälläkin hetkellä liikkeellä lähes 10 miljoonaa ympäri maapalloa.

– On hyvä kysyä, miten suhtaudumme pakolaisiin ja lapsiin, jotka ovat joutuneet lähtemään kotoaan sodan tai muun hädän takia. Kyse on empatiasta – millainen kyky meillä on siihen nykyään?

Sijaisvanhempia neuvottiin olemaan kiintymättä lapsiin

Annan isän koko elämää varjosti epätietoisuus siitä, miksi hänet lähetettiin Ruotsiin. Miksi häntä ei haluttu takaisin Suomeen?

– Saara lähetti kirjeitä sijaisvanhemmille Ruotsiin, joissa hän toivoo, että isäni voisi olla vielä jonkin aikaa Ruotsissa, sillä Suomessa kaikesta oli pulaa. Hän kuitenkin kirjoittaa, että haluaa Timon takaisin jossain vaiheessa. Isäni löysi nämä kirjeet vasta, kun sijaisvanhemmat kuolivat.

Perhe muotokuvassa
Timo Takanen ja hänen ruotsalaiset vanhempansa Alma ja Gustav Bengtsson.Anna Takasen kotialbumi

Timo Takasen lapsuus ruotsalaisessa perheessä oli mukiinmenevää, mutta rakkautta sijaisvanhemmilta ei juuri herunut, vaikka he Timosta pitivätkin.

– Sijaisvanhempia neuvottiin olemaan kiintymättä liikaa lapsiin. Sitä neuvoa isänikin kasvattivanhemmat noudattivat, vaikka heillä ei ollut omia biologisia lapsia.

Äidin lisäksi Timo kaipasi veljeään Leeviä. Pikkuveli oli saanut jäädä Suomeen, mutta hän joutui asumaan suurimman osan ajastaan isovanhemmillaan. Saara-äiti meni töihin kaupunkiin, eikä uusi puoliso sulattanut lapsia edellisestä liitosta.

– Timolla ja Leevillä oli uskomaton yhteys. Heissä oli paljon samaa niin ulkoisesti kuin luonteenpiirteissäkin. He viihtyivät toistensa seurassa, vaikka meni vuosikausia ennen kuin he tapasivat toisensa. Vuoden, parin odotus venyi 13 vuodeksi.

Timo oli 17-vuotias, kun hän matkusti ensimmäistä kertaa Suomeen tapaamaan perhettään. Saara itki lähes koko parin viikon vierailun ajan. Tunteet olivat pinnassa. Veljekset etsivät sanakirjoista sanoja, mutta yhteinen sävel löytyi helposti.

– Myöhemmin isäni oppi muutaman sanan suomea, sillä hän kävi armeijan Suomessa. Isälle ja Leeville syntyi kuitenkin aivan omanlainen kieli, jota kukaan muu ei ymmärtänyt. Se oli sekoitus suomea, ruotsia ja joitain aivan uusia sanoja, nauraa Anna Takanen.

Riita johti automatkalle Suomeen

Opiskellessaan teatterikorkeakoulussa Malmössä Anna Takanen alkoi kiinnostua enemmän juuristaan. Hän yritti kysellä isältään Suomen puoleisesta suvusta ja lapsuuden tapahtumista. Isä vaikeni.

– Hän kertoi mielellään hauskoja tarinoita ja muistoja. Mistään ikävästä hän ei halunnut puhua. Hän oli joutunut sulkemaan sisimpänsä jaksaakseen elää.

Äidin ja pojan jälleentapaaminen
Äiti ja poika tapasivat 13 vuoden jälkeen. Kuvassa Timo on 17-vuotias.Anna Takasen kotialbumi

Juuri ennen opintojen päättymistä Annalle ja isälle tuli iso riita. Anna vaati saada tietää enemmän isänsä menneisyydestä ja Suomesta.

– Huusin isälle, että minulla on oikeus tietää menneisyydestäsi. Se on osa minuakin.

Isä heltyi jonkin ajan päästä ja ehdotti yhteistä automatkaa Suomeen. Isä ja tytär ajoivat Suomeen ja kävivät katsomassa sukunsa paikkoja. Sen matkan aikana Timo Takanen kertoi tyttärelleen kaikki tarinat, jotka ovat päätyneet kirjaan Sinä olet suruni.

– Matka Suomeen oli vaikea, mutta välttämätön. Olen iloinen, että hän jakoi vaikeatkin asiat kanssani. Välillä hän joutui sanomaan, ettei jaksa enää.

"Isä ei sietänyt yllätyksiä"

Anna Takanen on tavannut monia sotalasten jälkeläisiä tehdessään ensin näytelmän ja myöhemmin kirjan isänsä elämästä. Keskusteluissa on noussut esiin paljon samankaltaisia kokemuksia. Hiljaisuus on määrittänyt myös sotalasten jälkeläisten elämää.

– Joidenkin vanhemmat ovat jopa sanoneet, etteivät halua kertoa tapahtumista, ettei lapsi joudu ajattelemaan asiaa.

Kun sotalasten elämä tuli tutummaksi, Anna Takanen ymmärtää monia asioita. Esimerkiksi sen, miksi hänen isänsä vihasi yllätyksiä.

– Hän oli kokenut sellaisen yllätyksen lapsena, ettei enää sietänyt niitä. Hän halusi kontrolloida asioita. Ehkä siksi hänestä tuli poliisi.

Puhumattomuus on vaikuttanut paljon sotalasten elämään. Erityisen koskettavana Anna Takanen muistaa erään kohtaamisen Fosterlandet-enäytelmän jälkeen.

– Eräs mies tuli kertomaan minulle kokemuksistaan. Hän oli varma, että joutui siksi Ruotsiin, koska oli ollut niin tottelematon lapsi. Mies oli 80-vuotias ja oli koko elämänsä ajatellut niin.

Suomalaiset juuret ovat rikkaus

Anna Takanen on tehnyt pitkän uran Ruotsin teatterimaailman huipulla. Näyttelijäntyön lisäksi hän on johtanut maan merkittäviä teatteritaloja. Ensin oli pitkä pesti Göteborgissa teatterinjohtajana ja sitten Tukholmassa. Viime vuonna Takanen päätti kuitenkin jättäytyä sivuun johtajan paikalta Tukholman kaupunginteatterista. Pohjoismaiden suurimman teatteritalon johtaminen ei ollut enää antoisaa. Nyt on taiteellisen työn vuoro.

– Haluan jälleen näytellä, ohjata ja kirjoittaa.

Anna Takanen Helsingissä
Anna Takanen jatkaa yhä Tukholman kaupunginteatterissa, mutta nyt näyttelijänä ja ohjaajana.Pekka Tynell / Yle

Suomessa Takanen vierailee useamman kerran vuodessa. Hän tapaa serkkujaan ja viihtyy muutenkin täällä.

– Isälleni Suomi merkitsi jonkinlaista surua. Minulle se on aina ollut iloa ja valoa. Pidän juuriani suurena rikkautena.