45 pehmolelua yöpyi Kajaanin kirjastossa – Kirjastonhoitaja: "Silityksiä ja iltapalaa piti antaa, eikä hampaiden pesuakaan saanut unohtaa"

Pehmojen yö järjestettiin Kainuussa nyt toista kertaa.

kirjastot
Kajaanin kirjaston kirjastonhoitaja Heidi Tuikka poseeraa suurten pehmolelujen kanssa Kajaanin kirjastossa.
Kajaanin kirjaston kirjastonhoitaja Heidi Tuikka uskoo, että Pehmojen yöstä tulee perinne osassa Kainuun kirjastoista.Arto Loukasmäki / Yle

Kajaanin, Paltamon, Puolangan ja Suomussalmen kirjastossa vietettiin 11.–12 helmikuuta välisenä yönä Pehmojen yötä.

Pelkästään Kajaanin kirjastoon tuotiin yökylään 45 pehmolelua, joille omistajat saivat antaa hoito-ohjeitakin.
– Silityksiä ja iltapalaa piti antaa, eikä hampaiden pesuakaan saanut unohtaa, kirjastonhoitaja Heidi Tuikka kertoo.

Pehmojen yö oli täynnä ohjelmaa: pehmojen kanssa luettiin satuja, syötiin iltapalaa, tutustuttiin soittohuoneeseen ja kirjastoautoonkin. Pehmojen seikkailut tallennettiin kaikissa kirjastoissa valokuvin, jotka ladataan kirjastojen Facebook-sivuille, omistajien ja muun kansan nähtäville.

Vaikka Pehmojen yö järjestettiin vasta toista kertaa, oli paikalla tänä vuonna jo kokeneita pehmoja. Eivätkä pehmolelujen yövierailut kirjastoilla lopu tähän.

– Tällä hetkellä en näe mitään syytä, miksi Pehmojen yötä ei järjestettäisi ensi vuonnakin, Tuikka sanoo.

Kirjaston lisäksi Pehmojen yötä järjestämässä on ollut Lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kulttura.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!