1. yle.fi
  2. Uutiset

Kesän festivaalien esiintyjiä on julkistettu tänään – SuomiPopin ja Puistojuhlien esiintyjäkaartissa nimekkäitä suomalaisnimiä

Monet kesän festivaalit julkaisevat esiintyjänsä lähiaikoina.

Jyväskylä
Suomipop-festivaalin esiintymislava ja aitauksia Jyväskylän Lutakonaukiolla.
SuomiPop Festivaali rakentuu Lutakon aukiolle tänäkin kesänä. Arkistokuva.Heli Kaski / Yle

Jyväskylän Kesän Puistojuhlien ensi kesän ohjelma on julkistettu, samoin tulevan kesän SuomiPopin esiintyjät.

Heinäkuun alussa Puistojuhlissa Lounaispuiston lavalle nousevat muun muassa 22-Pistepirkko, Plutonium 74, Anssi Kela ja Ruusut.

Puistojuhlat on osa monitaidefestivaali Jyväskylän Kesää, joka järjestetään heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Jyväskylän Kesän ohjelmistoon kuuluu musiikin lisäksi muun muassa teatteria ja puheohjelmaa.

Niin ikään heinäkuussa järjestettävässä Jyväskylän SuomiPopissa nähdään muun muassa Antti Tuisku, Tehosekoitin, Lauri Tähkä, Anna Puu, Apulanta, Vesala, Popeda, Kaija Koo, Eppu Normaali ja monia muita tunnettuja kotimaisia artisteja.

SuomiPop Festivaali laajentuu tänä kesänä, kun alueelle mahtuu 3000 festarikävijää enemmän kuin aiempina vuosina. SuomiPop Festivaali järjestetään 9.-11.7. Jyväskylän Lutakossa.

Lue seuraavaksi