Erotuomariksi synnytään

Tuomari Karolina Andersson on aktiivinen nainen.

Koripallo on Karolina Anderssonin intohimo. Huipulle pääsevät vain henkisesti kaikkein vahvimmat.

Anderssonin matka koripallon parissa alkoi Fokopon junioreissa vuonna 1981.

Ekaluokkalainen tyttö oli pieni, mutta pippurinen.

Kamppailutilanteissa pystyin viemään pallon fyysisesti paljon suuremmalta tytöltä. Lajin luonne kiehtoi heti.

15-vuotiaana Andersson kävi erotuomarikurssin. Sillä tiellä hän on edelleen.

Satojen tuomittujen junioriotteluiden jälkeen Andersson siirtyi mestaruustasolle, ensin naisissa.

Vuonna 2000 hänestä tuli ensimmäinen naistuomari miesten SM-koriksessa.

Tuomarin uraan mahtuu väistämättä sekä kehuja että haukkuja. Tärkeintä on tietää itse milloin onnistuu ja nauttia tunteesta.

Ennen koronaviruksen aiheuttamaa kauden päätöstä Andersson tuomitsi lähes 10 ottelua kuukaudessa. Kaikki suomalaisen koripallon huipulla.

Andersson lähestyy 500 tuomitun ottelun maagista rajapyykkiä miesten Korisliigassa. Kaikista aktiivituomareista hän on maratontaulukon viides.

FIBA:n kansainvälisen erotuomarikortin Andersson sai jo vuonna 2001.

Forssassa edelleen asuva Andersson on ammatiltaan opettaja. Pääaineena on kotitalous.

Olen näyttänyt varmasti 1000 kertaa miten sipuli kuoritaan. Työ on kuitenkin hyvää vastapainoa koripallolle.

Kuhalan peruskoulun opettajanhuoneessa Andersson on ilopilleri. Erotuomarihuolet unohtuvat siellä nopeasti.

Pitkän päivän jälkeen koti on henkireikä. Kaiken kiireen keskellä on löydettävä myös aikaa perheelle.

Mieheni kutsuu joskus itseään korisleskeksi. Molemmat poikanikin ovat lajin parissa. Koko perhe elää liikunnasta.

Andersson on harrastanut useita urheilulajeja, muun muassa maastohiihtoa.

Hänelle äärirajojen etsiminen on aina ollut luonnollista.

Forssa on Anderssonille rakas kotikaupunki. Seurana on usein myös hänen vanhempiensa koira Halla.

Andersson ehtii myös ohjaamaan ryhmäliikuntatunteja.

Hyvä kunto ja paineensietokyky ovat tuomariksi pyrkivän elinehto.

Kaikista ei ole tuomariksi. Se ei ole herkkähipiäisille tai mielensäpahoittajille. Nahan on parkkiinnuttava nopeasti.

Tuomarina Andersson on ehtinyt kiertää neljät arvokisat EM- ja MM-tasolla.

Näistä suurimmat olivat vuoden 2006 naisten MM-kisat Brasiliassa.

Miesten Korisliigassa tuomitsee nyt kaksi muutakin naistuomaria. Heille Andersson on ollut edelläkävijä ja tien raivaaja.

On hyväksyttävä ettei tuomarinura ei ole eläkevirka. En kuitenkaan usko että toista "Anderssonia" tulee kovin nopeasti. Olen viheltänyt sen verran pitkään.

Tekijät

Teksti ja kuvat

Jari Kovalainen

Julkaistu 24.3.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus