"Liikemiehet" ostivat kultaa 180 000 eurolla, mutta setelit olivatkin väärennettyjä – Yksi jäi kiinni Tukholman satamassa, jossa autosta löytyi osa kultaesineistä

Itä-Uudenmaan poliisi sai valmiiksi kahta törkeää petosta koskevan esitutkinnan.

petos
Seteleitä
Epäillyillä oli myös aitoja seteleitä, joilla he huijasivat kullan myyjää. Kuvituskuva,Taisto Lapila / Yle

Itä-Uudenmaan poliisin rajat ylittävän rikollisuuden tutkintaryhmä sai valmiiksi kahta törkeää petosta koskevan esitutkinnan. Törkeät petokset tapahtuivat lokakuussa 2019 Helsingissä ja Vantaalla.

Poliisin tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun) kerrotaan, että Helsingissä tapahtuneessa petoksessa epäiltynä olevat ranskalaiset liikemiehet olivat sopineet tapaamisen kultaesineitä myyvän liikkeen edustajan kanssa Crowne Plaza -hotelliin lokakuun puolessa välissä.

Tarkoituksena oli tehdä kaupat 180 000 euron arvoisista kultaesineistä. Ostajat olivat luvanneet maksaa esineistä 200 000 euroa.

Myyjä luovutti kultaesineet sovitun mukaisesti, mutta ostajat eivät toimineet yhtä rehellisesti, sillä he maksoivat esineet väärennetyillä seteleillä. Myyjä havaitsi seteleiden olevan väärennettyjä vasta päästyään takaisin omaan liikkeeseensä.

Epäillyt tekivät kaupunkäyntitilanteessa jonkinlaisen silmänkääntötempun, sillä myyjälle oli esitetty aluksi oikeita seteleitä, jotka laitettiin läpi setelintunnistuskoneesta. Tämän jälkeen oikeat setelit vaihtuivat väärennettyihin ja ne laitettiin myyjän salkkuun.

Tukholman laivalla pois maasta

Saatuaan kultaesineet haltuunsa epäillyt suuntasivat vuokratulla autolla kohti Turkua, missä he poistuivat maasta Tukholmaan lähtevällä laivalla.

Yksi epäillyistä otettiin kiinni Tukholman satamassa hänen poistuessaan laivasta. Hänen käytössään olleesta vuokra-autosta takavarikoitiin kultaesineitä noin 120 000 euron arvosta. Hän on ollut vangittuna tapauksen johdosta siitä lähtien.

Kaksi muuta epäiltyä pääsivät lyhyen kiinnioton jälkeen jatkamaan matkaansa Ruotsissa. Heidät on vangittu poissaolevana ja heistä on tehty Eurooppalainen pidätysmääräys.

Toinen petos koskee vuokra-autoa

Toinen tutkittavana oleva törkeä petos koskee epäillyn Vantaalta lyhyeksi ajaksi vuokraaman auton maasta ulos viemistä ja palauttamatta jättämistä. Poliisi epäilee, ettei autoa ollut alun perinkään tarkoitus palauttaa takaisin.

Seuraavaksi juttu etenee syyteharkintaan Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastoon.