Ulvilan yhteiskoulussa väkivaltatilanne – yksi oppilas pahoinpideltiin

Poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni rikoksesta epäiltynä. Tapaus sattui koulun välitunnilla aamukymmenen jälkeen.

Ulvila
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Ulvilan yhteiskoulussa sattui torstaina aamulla väkivaltatilanne, jonka vuoksi koululle hälytettiin poliisipartio.

Koulun välitunnilla oli ollut oppilaiden välinen väkivaltainen yhteenotto, josta poliisi käynnistää esitutkinnan. Yhden oppilaan epäillään joutuneen pahoinpidellyksi. Hänet toimitettiin saamaan hoitoa.

Poliisi otti paikalta kiinni yhden rikoksesta epäillyn henkilön ja selvittelee lisäksi muiden henkilöiden mahdollista osuutta asiaan. Myös koulu ja sosiaaliviranomaiset tekevät omat selvityksensä.

Välikohtaus sattui Ulvilan yhteiskoululla torstaiaamuna kello 10 jälkeen.