Metsähallitus valmis lisäämään hakkuita Lapissa, jos puun tarve kasvaa

Metsähallituksen pääjohtaja Juha S. Niemelä sanoo, että luonnonvarasuunnitelmat mahdollistaisivat suuremmatkin hakkuut.

Metsähallitus
Metsähallituksen pääjohtaja Juha S. Niemelä
Metsähallituksen tuore pääjohtaja Juha S. Niemelä kävi vierailulla Lapissa keskiviikkona ja torstaina.Jaakko Posti

Pohjoisesta tarvitaan lisää puuta, jos pohjoiseen syntyy uusia metsäteollisuuslaitoksia. Metsähallituksen uusi pääjohtaja Juha S. Niemelä sanoo, että Metsähallitus on valmis lisäämään hakkuita esimerkiksi Lapissa, jos niille on tarvetta.

Niemelä kuitenkin muistuttaa, että puuntarpeeseen vaikuttavat muutkin asiat.

– Monesti kun puhutaan näistä uusista hankkeista ja niiden puunkäytöstä, niin lähdetään siitä, että mitään muuta ei tapahdu ja se on kaikki uutta puunkäyttöä nykyisen päälle. Bisness on kuitenkin aika dynaamista ja siellä tapahtuu muutoksia, vanhoja tehtaita suljetaan ja puu liikkuu rajan yli tälläkin hetkellä molempiin suuntiin.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan korkein ylläpidettävä hakkuumäärä Lapissa on lähes puolitoistakertainen nykyisestä alle viidestä miljoonasta kuutiosta. Niemelän mukaan Metsähallitukselle olisi jo nyt mahdollista hakata aiempaa suurempi määrä puuta.

– Metsähallitushan määrittää aika pitkälle omat hakkuunsa sidosryhmien ja asiakkaiden kanssa yhdessä valmisteltavissa luonnonvarasuunnitelmissa. Esimerkiksi Lapissa on tällä hetkellä se tilanne, että hakkuutasot ovat selvästi alle luonnonvarasuunnitelmissa sovituista korkeimmista hakkuumääristä. Siten meillä on jonkun verran mahdollisuuksia kasvattaa hakkuita.

Niemelä oli vierailulla Lapissa keskiviikkona ja torstaina. Hän aloitti Metsähallituksen pääjohtajana vuoden alussa.

Luonnonvarakeskus: Puun tuonti on kasvanut kolmanneksella – myös metsäteollisuuden viennin arvo on noussut

Uusi laskelma: Suomessa suunnitellaan jopa 18 miljoonaa kuutiota enemmän metsien hakkuita kuin EU sallii – Miten käy sellutehdashankkeiden?

Valtio vaatii Metsähallitukselta kovempaa tulosta