Kaupungin asiointipisteet Korpilahdella ja Tikkakoskella lakkautetaan – syynä liian kallis ylläpito

Asiointipisteet perustettiin alun perin kuntaliitosten jälkeen kuntien ja valtion virastojen palvelupisteiksi.

Jyväskylä
Ilmoitus Jyväskylän kaupungin asiointipisteen sulkemisesta.
Jarkko Riikonen / Yle

Jyväskylä on kevään aikana sulkemassa Korpilahden ja Tikkakosken asiointipisteet. Korpilahden asiointipiste on jo tällä hetkellä suljettuna henkilöstövajeen takia.

Kaupungin tämän vuoden budjettiin ei ole enää varattu rahoitusta palvelupisteiden toiminnalle, ja henkilöstön kanssa on jo viime vuoden puolella aloitettu yhteistoimintaneuvottelut.

Työntekijöitä ei irtisanota vaan heille tarjotaan työtä kaupungin palveluksessa.

Asiointipisteet perustettiin kuntaliitosten jälkeen yhteispalvelupisteiksi, jotka tarjosivat valtion ja kunnan virastojen palveluja ja nettiyhteyden. Valtio on kuitenkin maksanut vain murto-osan kuluista.

– Korpilahden ja Tikkakosken yhteiset kulut ovat olleet 180 000 euroa vuodessa, ja valtio on maksanut niistä 10 000 euroa, kertoo Jyväskylän talous- ja hallintopäällikkö Mari Pitkänen.

Jatkossa esimerkiksi nettipalvelut hoituvat aluekirjastojen kautta, Pitkänen sanoo.