Jo tonnilla voi ostaa osuuden Picassosta tai Banksysta – Yhdysvalloissa arvotaide tulee piensijoittajien ulottuville uudella tavalla

Taidemarkkinoilla liikkuvat suuret rahat ja monien taideteosten arvo on noussut huimasti viime vuosikymmeninä.

taide
Nainen katselee maisemamaalausta.
Claude Monet'n vuonna 1881 maalaama Coup de Vent -teos on yksi Masterworksin sijoittajien tämän hetken suosikkikohteista.Guy Bell / AOP

Yhdysvaltalainen Scott Lynn on tuonut sijoitus- ja taidemarkkinoille uuden liikeidean: yritys ostaa arvotaidetta ja myy osuuksia teoksiin samalla tavoin kuin yritykset myyvät osakkeitaan.

Lynnin johtaman Masterworks-yrityksen ideana on, että piensijoittajatkin voivat päästä osallisiksi maailmankuulujen mestarien, kuten Picasson, Warholin ja Monet'n, teoksista.

Pienimmillään mukaan pääsee tuhannella dollarilla eli vähän yli 900 eurolla.

Kaksi vuotta toiminut Masterworks (siirryt toiseen palveluun) on saanut jo 36 000 sijoittajaa. Joukossa on sekä pieniä että suuria sijoittajia, kertoo Lynn.

Masterworks ostaa pääosin huutokaupoista teoksia, joiden arvon se uskoo nousevan. Joukossa on sekä vanhojen mestarien että uudempien taiteilijoiden töitä. Teokset tulevat sijoittajien nähtäville yrityksen nettisivuille ja sijoittaja voi valita, mihin teokseen haluaa sijoittaa.

Yksi tämän hetken suosikeista on Claude Monet’n maalaus Coup de Vent. Sillä on jo pari tuhatta omistajaa. Masterworks uskoo määrän nousevan useisiin tuhansiin ennen kuin noin 6,5 miljoonan euron arvoinen taulu myydään eteenpäin – toivon mukaan voitolla.

Kaksi miestä pitelee Banksyn Mona Lisa -teosta.
Yksi Masterworksin sijoituskohteista on Banksyn teos Mona Lisa. Kuva Christie'sin huutokaupasta vuodelta 2018.Guy Bell / AOP

Maailman taidemarkkinoilla liikkuvat suuret rahat ja Lynnin mukaan taidesijoitus on hyvä tapa hajauttaa sijoitussalkkua. Osakemarkkinoilla kurssit nousevat ja laskevat, mutta taideteosten arvo ei käyttäydy samoin.

Masterworks hankkii oman voittonsa perimällä sijoittajiltaan vuosimaksun sekä ottamalla viidenneksen voitosta.

Mahdollista voittoa sijoittajat saavat, kun taulu myydään. Tarkoitus on, että taulut myytäisiin muutaman, jopa vasta kymmenen vuoden päästä ostosta. Toistaiseksi tarjolla ei ole mekanismia, jolla osakkeensa voisi muuttaa rahaksi ennen sitä, mutta yhtiö kertoo suunnittelevansa sellaista. (siirryt toiseen palveluun)

Taulut ovat joko varastossa tai esillä jäsenille avoimessa Masterworksin galleriassa kunnes ne myydään.

"Hyvä idea, muttei riskitön"

Omaisuudenhoitoyhtiö Vepsula Capitalin perustaja Jeff Tomasulo pitää Masterworksin ideasta. Hän toteaa, että Masterworks avaa arvotaidemarkkinoita suurille joukoille, kun aiemmin ihmiset ovat ajatelleet niiden olevan ainoastaan rikkaita varten.

Erityisesti sijoitustapa sopii niille, jotka ovat valmiit pitämään rahansa kiinni sijoituksessa useita vuosia.

Tomasulo muistuttaa, että taiteen arvo on noussut valtavasti 40 viime vuoden aikana. Hän toteaa, että taide on ainutlaatuista, ja ainutlaatuisuudelle on kysyntää.

Samalla Tomasulo muistuttaa, ettei taiteeseen sijoittaminenkaan ole riskitöntä, vaan sijoittaja voi menettää siinäkin rahansa. Esimerkiksi miljoonan euron taulu voi kymmenen vuotta myöhemmin kelvata ostajalle vain selvästi alempaan hintaan.

Lähteet: Reuters