Uusperheen ongelmat nostetaan Kajaanissa näyttämölle – ohjaaja-käsikirjoittaja: "Vekkuli, herkullinen ja draamallinen lähtökohta"

Syyllinen-näytelmän teossa ovat olleet mukana myös useammat aiheeseen liittyvät sidosryhmät.

näytelmät
Sanna Heikkinen tuijottaa ikkunaa.
Sanna Heikkinen on käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän uusperheen arjesta ja ongelmista. Elisa Kinnunen / Yle

Kajaanin kaupunginteatterin uusimman esityksen Syyllisen ensi-ilta on lauantaina. Esitys tuo esiin uusperheen moninaisia ongelmia. Aihetta käsitellään myös ennen esitystä järjestettävässä uusperheseminaarissa.

– Uusperhe on vekkuli, herkullinen ja draamallinen lähtökohta. Kaikki perheet on erilaisia ja jokainen perhe on omanlainen, mutta se problematiikka ja dynamiikka on hyvin erilainen kun vaikkapa perinteisessä ydinperheessä, tai jossain muissa perhemuodoissa. ohjaaja ja käsikirjoittaja Sanna Heikkinen sanoo.

Näytelmän teossa oli mukana asiantuntijoista koottuja työryhmiä, jotka toivat ajatuksia ja näkemyksiä esityksen käsikirjoitukseen. Eri sidosryhmät tulivat mukaan työstämään omalla osuudella näytelmää, kun käsikirjoitus oli jo aika pitkälle valmis.

– Keskusteltiin tähän tekstiin pohjaten ihmisten välisistä suhteista, ja paljon myöskin eri sukupuolirooleista., sosiaalityöntekijä Minna-Mari Tanskanen kertoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)