Damien Hirstin varhaisen taideteoksen hinta hipoo kahta miljoonaa euroa – keräilijä osti sen aikoinaan alle tonnilla

Keräilijä Robert Tibbles oli Damien Hirstin ensimmäinen asiakas. Tibbles myy taidekokoelmansa huutokaupassa tällä viikolla.

Damien Hirst
Damien Hirst, lääkekaappiteos, The sleep of reason, 1997
Kuvataiteilija Damien Hirst teki useita lääkekaappiteoksia 1980– ja 1990–luvuilla. The Sleep of Reason vuodelta 1997 ei ole nyt kaupan.AOP

The Guardian -lehti (siirryt toiseen palveluun) kertoo, kuinka 28-vuotias lontoolainen pörssimeklari osti nuorelta taiteilijalta avoimen lääkekaapin täynnä pulloja ja pillereitä.

Samainen meklari, nyt arvostettu sijoittaja ja taiteen keräilijä Robert Tibbles muistelee, kuinka hänen ystävänsä nauroivat ja epäilivät hänen tulleen huijatuksi. Ystävien roskaksi pilkkaama taideteos maksoi aloittelevalle keräilijälle 600 puntaa eli reilut 700 euroa.

The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living, Damien Hirst, 1991
Yksi Damien Hirstin kohuteoksista oli formaldehydiin säilötty tiikerihai akvaariossa. The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living -teos on vuodelta 1991.El Chapulin / Alamy / AOP

Nyt ystävät saavat nenilleen, sillä Damien Hirstin tekemän teoksen arvellaan kohonneen 30 vuodessa reilun miljoonan, jopa kahden miljoonan euron arvoiseksi.

Teos nimeltä Bodies myydään illalla Phillips-huutokauppahuoneessa osana Tibblesin Cool Britannia -kokoelmaa. Kokoelmassa on mukana myös mm. Suomessakin nähdyn taiteilijaparin Gilbert & Georgen töitä.

– Minusta lääkekaappi on aina ollut ovela taideteos. Se on puhutellut minua alusta asti, keräilijä Robert Tibbles sanoo.

– Pitkään ihmiset puhuivat siitä aika rumasti ja kyselivät, mitä ihmettä kaappi tekee olohuoneessani.

Phillips announces 'Cool Britannia: The Robert Tibbles Collection' to be offered in London in 2020 (siirryt toiseen palveluun)

Keräilijät villiintyivät lääkekaapeista

Kuvataiteilija Damien Hirst muistelee keräilijää lämmöllä. Hirst teki 1980-luvulla neljän teoksen sarjan kaappeja. Ne olivat esillä hänen valmistujaisnäyttelyssään. Kaksi kaappia osti toinen tunnettu taiteenkeräilijä Charles Saatchi.

– Robert (Tibbles) on aito taiteen ystävä ja keräilijä. Olen todella otettu, että lääkekaappi on ollut hänen seinällään kaikki nämä vuodet, Hirst sanoo.

Robert Tibbles omistaa kaksi muutakin Hirstin työtä, jotka ovat molemmat kaupan huutokaupassa. Kaupan kokonaishinnan odotetaan nousevan ainakin neljään miljoonaan puntaan eli reilusti yli neljään miljoonaan euroon.

Damien Hirst, Nimetön aaaaaa, 1992
Yksi Damien Hirstin lääkekaapeista oli nimeltään Nimetön aaaaaa, vuodelta 1992. Taiteilija kävi pyytämässä tyhjiä lääkepakkauksia läheisestä sairaalasta. AOP

Tibbles on sanonut aikovansa ostaa osalla rahoista nuorten nousevien taiteilijoiden töitä.

Damien Hirst,54, on tänä päivänä yksi maailman tunnetuimmista nykytaiteilijoista.