Pellolainen eläinlääkäri Pekka Salminen palkittiin Arjen turvaaja -palkinnolla

KAKSin mukaan Salminen on omalla esimerkillään innostanut kansalaisia yhteisen hyvän tekemiseen.

palkinnot
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Pellolainen eläinlääkäri Pekka Salminen on palkittu vuoden arjen turvaaja -palkinnolla. Kunnallisalan kehittämissäätiö jakoi palkintoja kolme.

KAKSin mukaan Salminen on paitsi erinomainen osaaja ammatissaan, myös erittäin tunnettu hyväntekijä koko Tornionlaaksossa.

Säätiön mukaan Salminen on omalla esimerkillään innostanut kansalaisia yhteisen hyvän tekemiseen. Hän on ollut perustamassa niin Pyrevä-puistoa kuin talkoovoimin rakennettua Rohki-hallia.

Hänet ja muut voittajat palkittiin 2 500 euron stipendillä sekä Arjen turvaaja -veistoksella, jotka jakoi Helsigissä presidentti Tarja Halonen.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).