Hiihtoloma alkaa myrskyisissä tunnelmissa – katso animaatiosta, miten lähipäivien sää etenee

Etelä-Suomessa vietetään talvilomaa ensi viikolla vaihtelevassa säässä.

sää
Viikonloppuna tuuli yltyy jälleen myrskylukemiin
Viikonloppuna tuuli yltyy jälleen myrskylukemiin

Etelä-Suomen kouluissa alkaa talviloma ensi viikolla. Lomalle on luvassa vaihtelevaa säätä, ja viikonloppuna autoilevien kannattaakin ottaa kehno ajokeli huomioon.

Ylen meteorologi Matti Huutonen kertoo talvimyrskyn vaikuttavan Suomen säähän viikonloppuna. Etelä-Suomeen on luvassa runsaita sateita ja myrskytuulta. Keski-Suomessa sade tulee vetenä ja räntänä, ja ajokeli onkin monin paikoin huono.

– Seuraava laajempi sadealue leviää Suomeen sunnuntaina. Etelä- ja Keski-Suomessa sademäärä on 10–20 millimetriä, Länsi-Lapin alueella lunta pyryttää sakeasti, 20–30 millimetriä, meteorologi kertoo.

Sunnuntaina tuuli yltyy merialueilla myrskylukemiin. Maa-alueillakin tuulen voimakkuus on puuskissa jopa 23 metriä sekunnissa.

Etelässä lämpöasteet pysyttelevät plussan puolella. Keski-Suomessa sää on nollan hujakoilla.

Sää viilenee loppuviikkoa kohden

Alkuviikko lupaa epävakaista ja lauhaa säätä. Maanantaiaamu alkaa Etelä-Suomessa sateisena, mutta loppuviikkoa kohti sää pakastuu suurimmassa osassa maata. Tiistaille on luvassa poutaa.

– Kuivempaa ja kylmempää ilmaa on luvassa alkuviikon aikana. Viikon puolivälin tienoilla viileämpää ilmaa virtaa Suomeen, Huutonen lupaa.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Sää maanantaista keskiviikkoon
Tällaisena näyttäytyy alkuviikon sää Etelä-Suomen hiihtolomalaisille. Matti Huutonen / Yle

Lue myös:

Talvilomien alku vilkastuttaa liikennettä maanteillä