Kittilän kultakaivoksen emoyhtiö paransi tulostaan

Kaivosyhtiö Agnico Eaglen mukaan sen tulosta paransivat sekä kullan hinnan nousu että lisääntynyt tuotanto.

kaivokset
Ilmakuva Kittilän kaivoksesta.
Kittilän kaivoksen tuotannon arvioidaan olevan 40 prosenttia viimevuotista suurempi vuonna 2022 .Agnico Eagle Finland

KittiläKultaan erikoistunut kaivosyhtiö Agnico Eagle kertoo (siirryt toiseen palveluun) parantaneensa taloudellista tulostaan merkittävästi viime vuonna. Suomessa Kittilän kultakaivoksen omistava yhtiö tuotti ennätysmäärän kultaa sekä koko viime vuoden aikana että viimeisellä vuosineljänneksellä.

Yhtiö ennustaa kullan tuotannon kasvavan vielä edelleen lähivuosina. Se odottaa vuoden 2022 tuotannon olevan 18 prosenttia suurempi kuin viime vuonna.

Kittilän kaivoksella tuotannon odotetaan kasvavan peräti 40 prosenttia kolmessa vuodessa. Kittilässä tuotantoa lisää se, että siellä ollaan laajentamassa louhintaa myös maan alle.

Agnico Eaglen tulosta paransi myös kullan hinnan nousu. Agnico Eaglen tulos rahoituserien ja verojen jälkeen oli viime vuonna yli 430 miljoonaa euroa, kun toissa vuonna yhtiö teki tappiota lähes 330 miljoonaa euroa.

Lue lisää:

Kittilän kultakaivoksen omistaja osti osan Pahtavaaran kaivosyhtiön osakkeista

Kittilän kultakaivoksen tuotanto kasvoi

Kittilän kaivoksen uudelle rikastushiekka-altaalle ympäristölupa

Lapin aluekehittäjäpalkinto Kittilän kaivokselle

Euroopan suurin kultakaivos Kittilässä tekee 160 miljoonan laajennuksen – Uusi kaivoskuilu yli kilometrin syvyyteen